Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Pitsihuvilan perijätär : romaani

Pitsihuvilan perijätär : romaani

Helsinkiläinen Anki Tuohinto on muuttanut vuodeksi Oulun Hietasaareen kokeillakseen viihtymistä tädiltään perimässä vanhassa pitsihuvilassa. Lisäksi hänen miesystävänsä Jari asuu viereisellä asuinalueella, joten välimatka seurustelullekin lyhenee sadoilla kilometreillä. Määräaikaisen opettajan pestin Anki on saanut läheisestä koulusta. Eräänä päivänä Ankin äiti ja tämän miesystävä tulevat yllätysvierailulle Hietasaareen. Kun he ovat lähdössä pois, kateellisuuteen taipuva Helmeri ilmoittaa soitelleensa kaupungin kiinteistövirastoon. Aluksi Anki on hyvin vihainen. Kohta mielen kuitenkin valtaa huoli siitä, että pystyykö hän pitämään huvilan itsellään. Jarin kanssa he keksivät suunnitelman, jonka toimivuudesta ei ole kuitenkaan mitään takeita. Syksyn edetessä ilmaantuu myös muita juttuja, jotka rupeavat kaihertamaan Ankin sisintä. Mutta ehkä kyse onkin vain hänen omista kuvitelmistaan tai… rajoittuneisuudestaan. Sitten aivan yllättäen Anki huomaa olevansa tilanteessa, joka saa hänet yhtä aikaa vihaiseksi ja surulliseksi.

Logga in

Information om boken

Författare Tuomela, Harri, kirjoittaja.
Andra aktörer

Atrain & Nord (kustantamo), kustantaja,

Tuomela, Harri,

Språk fin
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Originalverk Kemi, Atrain & Nord [2023]. 181 s. 978-952-315-736-1.
Ämnesord elämänmuutokset erot Hietasaari (Oulu) huvilat ihmissuhteet kaunokirjallisuus koti perinnöt rakkausromaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus viihdekirjallisuus vilu
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).