Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Vaikene kuin muuri

Vaikene kuin muuri

”Doggerland-sarjan paras osa!” – DAST Magazine Komisario Karen Eiken Friis joutuu jättämään Doggerlandin valoisan juhannusyön ja kohtaamaan pahimman painajaisensa Tukholman pimeimmässä sopukassa. Iki-ihanan Doggerland-sarjan seitsemännessä, itsenäisessä osassa komisario Karen Eiken Friis on miehensä ja tyttärensä kanssa Noorössä viettämässä sukujuhannusta. Kun Karenia pyydetään auttamaan paikallisen katoamistapauksen selvittämisessä, hän ei kuitenkaan epäröi. Keskikesän juhla on monestakin syystä tänä vuonna erityisen tukala. Samaan aikaan hänen toimittajasiskonsa Helena on sekaantunut johonkin, joka on saattanut tämän suureen vaaraan. Karenin ja Helenan on matkustettava välittömästi Tukholmaan. Vähänpä Karen tietää, mikä häntä siellä odottaa.Maria Adolfsson (s. 1958) on tukholmalainen kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Hänen huippusuosittu Doggerland-sarjansa sijoittuu kuvitteelliseen saarivaltioon Pohjanmerelle, Skandinavian ja Ison-Britannian välimaille. Sarjan lumous perustuu paitsi Doggerlandin ainutlaatuiseen miljööhön myös sen äkkiväärään päähenkilöön, komisario Karen Eiken Friisiin. Sarjaa on myyty yksin Ruotsissa yli 330 000 kappaletta.

Logga in

Information om boken

Författare Adolfsson, Maria, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Andra aktörer

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Vartia, Terhi, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Tiga som muren.
Speltid 10 h 9 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 9 min)
Serie Doggerland, 7. osa
Originalverk Helsinki, Tammi [2025]. 356 s. 978-952-04-6730-2.
Ämnesord dek Doggerland (fiktiivinen paikka) juhannus katoaminen kaunokirjallisuus käännökset poliisikirjallisuus poliisit rikoskirjallisuus romaanit ruotsinkielinen kirjallisuus saaret siskot toimittajat tutkiva journalismi uhat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).