Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Hyvänteossa

Hyvänteossa

Palauttamalla hyveet arkeen pystytään palauttamaan elämälle päämäärä ja tarkoitus. Jokainen meistä asemoi itsensä maailmaan hakemalla vastausta sellaisiin kysymyksiin kuin kuka minä olen, mikä on minulle tärkeää ja miten haluan suhtautua toisiin ihmisiin. Näihin kysymyksiin vastaamisessa auttavat arvon ja hyveen käsitteet. Arvot kertovat, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Hyveet ovat ne ominaisuudet, jotka tekevät oliosta omassa lajissaan hyvän. Paha vain, että sekä arvot että hyveet ovat meiltä hukassa. Hyveet ovat ohjanneet ihmisyhteisöjä kautta aikojen - jo paljon ennen kuin antiikin kreikkalaiset kirjoittivat niistä. Noin puoli vuosisataa sitten hyveet kuitenkin hävisivät kasvatuksesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta. Arvoista taas puhutaan paljon, mutta enimmäkseen puuta heinää. Hyvänteossa -kirjassa Antti Kylliäinen osoittaa, miksi hyveiden ja arvojen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää paitsi toimivan yhteiskunnan myös ihmiskunnan eloonjäämisen ja planeetan tulevaisuuden kannalta. TT Antti Kylliäinen on helsinkiläinen eetikko ja arvofilosofi. Hän kuuluu aristoteelisen hyve-etiikan johtaviin asiantuntijoihin Suomessa. Kylliäinen on julkaissut useita kirjoja ja väitöstutkimuksen Hyvän tekijät. Hyveet ja arvot yksilön elämässä (2021).

Logga in

Information om boken

Författare Kylliäinen, Antti, kirjoittaja.
Andra aktörer

Art House, kustantaja,

Språk fin
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Art House 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Art House [2025]. 144 s. 978-952-414-051-5.