Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Paluu

Paluu

Joskus eteenpäin pääsee vain kulkemalla lähtöruudun kautta. Koskettava romaani loukkaantuneesta armeijan lääkäristä ja kahdesta arvoituksellisesta naisesta, jotka muuttavat hänen elämänsä. Trevor Bensonin ei koskaan pitänyt palata takaisin kotiseudulleen Pohjois-Carolinaan. Mutta kun hänet passitetaan kranaatin vammauttamana Afganistanista kotiin, vaikuttaa isoisältä peritty mökki sopivan rauhalliselta paikalta toipua ja keskittyä hoitamaan mehiläispesiä. Tutustuessaan paikallisiin Trevor tulee kuitenkin imetyksi valheiden verkkoon. Sitä setviessään hän oppii rakkauden ja anteeksiannon todellisen merkityksen. Ja sen, että päästäksemme elämässä eteenpäin meidän on usein palattava sinne, mistä kaikki alkoi. Nicholas Sparks on maailman rakastetuimpia tarinankertojia. Hänen liikuttavia, rakkaudentäyteisiä kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli viidellekymmenelle kielelle. Yksitoista hänen romaaneistaan on myös filmatisoitu. Sparks asuu Pohjois-Carolinassa, jonne useat hänen romaaninsa sijoittuvat.

Logga in

Information om boken

Författare Sparks, Nicholas, kirjoittaja.
Andra aktörer

Selkälä, Ulla, kääntäjä,

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Språk fin
Originalverk The return
Tillgänglighetsinformation tuntoaistiin perustuva
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Celia 2025)
Fysisk beskrivning pistekirja (11 vihkoa, 827 sivua, 619 kt)
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Oy [2023]. 397 s. 978-951-0-49874-3.
Ämnesord englanninkielinen kirjallisuus isoisät kaunokirjallisuus käännökset loukkaantuminen (fyysinen) lääkärit mökit naiset perinnöt pikkukaupungit Pohjois-Carolina rakastuminen rakkausromaanit romaanit salaisuudet viihdekirjallisuus vilu Yhdysvallat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).