Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

He selvisivät sodasta

He selvisivät sodasta

Sankaruutta oli se, että kaikkien rintaman kauhujen jälkeen ihmiset yhä jaksoivat uskoa rakkauteen. Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet? Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa nykytutkimuksen valossa oikeilla tavoilla. Sodan jylistessä Euroopassa tälle tiedolle tulee valitettavasti olemaan taas tarvetta. Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.

Logga in

Information om boken

Författare Kirves, Jenni, kirjoittaja.
Inläsare Ström Maija-Liisa
Andra aktörer

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Språk fin
Originalverk He selvisivät sodasta.
Speltid 9 h 51 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 51 min)
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]. 285 s. 978-951-0-39831-9.
Ämnesord elämänhallinta henkilöhistoria historia perhesuhteet psyykkiset vaikutukset selviytyminen sodanjälkeinen aika sopeutuminen sotahistoria sotakokemukset sotaveteraanit sotilaat Suomi toipuminen traumat traumatisoituminen
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).