Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kuka kasvattaisi lapsesi?

Kuka kasvattaisi lapsesi?

Mihin unohtui kasvatus? Psykologi Keijo Tahkokallio ja erityisopettaja Aulikki Uski pohtivat kirjassaan kasvatuksen polttavia kysymyksiä koulussa ja kotona. Uski kuvaa nykykasvatuksen todellisuutta ja sen vaikutuksia lasten käyttäytymiseen niin koulussa kuin kotonakin. Tahkokallio puolestaan kertoo, miten kasvatuskulttuuri on muuttunut vuosikymmenien kuluessa ja miksi oppimistulokset ovat huonontuneet viime vuosina. Kirja antaa myös käytännön neuvoja mm. siitä, miten toimia huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa ja miten ratkaista erilaisia ongelmatilanteita koulussa ja kotona. Vanhempien ongelmana on usein, että he eivät uskalla kohdata lasten myrskyisiä tunnetiloja – ja antavat periksi. Kun myös opettajien auktoriteetti koulussa on pikkuhiljaa kadonnut, oppilaat eivät osaa enää noudattaa suoria ohjeita eivätkä ymmärrä, missä heidän oman päätöksentekonsa rajat kulkevat. Kirjoittajat osoittavat kirjassaan, että lapsi tarvitsee edelleen vanhempia ja muita kodin ulkopuolisia aikuisia, jotka kykenevät päättämään lapsen asioista. Keijo Tahkokallio on espoolainen psykologi, joka on perehtynyt kasvatukseen, vanhemmuuteen ja elämänhallintaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista lasten kasvattamista käsittelevät: Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, Kotipesän lämpöä etsimässä, Mitä tehdä levottomille lapsille ja Uskalla olla lapsellesi aikuinen. Aulikki Uski on lahtelainen erityisopettaja.

Logga in

Information om boken

Författare Tahkokallio, Keijo, kirjoittaja.
Inläsare Kosonen Tuija
Andra aktörer

Minerva Kustannus, kustantaja,

Uski, Aulikki, kirjoittaja,

Språk fin
Originalverk Kuka kasvattaisi lapsesi?
Speltid 7 h 56 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 56 min)
Originalverk Helsinki, Minerva Kustannus [2024]. 262 s. 978-952-410-124-0.
Ämnesord erityisopettajat itseohjautuvuus kasvatus kirjeenvaihto kirjeet kodin ja koulun yhteistyö kotikasvatus koululaiset koulut lapset (ikäryhmät) opettajat opettajuus oppiminen oppimistulokset oppimisympäristö peruskoulu psykologit uudistukset vanhemmuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).