Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Taakka

Taakka

Naispoliisina sotien jälkeisessä maailmassa. Arki murharyhmässä on rankkaa, sota on jättänyt arpensa moniin. Raakelille itselleen edes rakkaus ei ole yksinkertaista. Suviranta-trilogian päätösosa. Vaikka Raakel päätyy rikosetsiväksi murharyhmään, se ei tunnu ylennykseltä. Eletään vuotta 1955 eikä naispoliisia oteta vakavasti. Raakel joutuu tutkimaan rankkoja väkivaltarikoksia samalla kun huolehtii äidistään, sukulaistytöstä sekä sotatraumaisesta puolisostaan. Vain rakkaussuhde työtoveriin pitää hänet kasassa. Kun menneisyys hyökyy päälle Elisabeth-tädin 1920-luvulla kirjoittamien kirjeiden muodossa, Raakelin on päätettävä, paljastaako tätinsä sisällissodan aikaisen salaisuuden silläkin uhalla, että vaarantaa samalla oman uransa. Silja-Elisa Laitonen (1988) on päähenkilönsä Raakelin tavoin työskennellyt poliisina. Paraikaa hän käsikirjoittaa tv-sarjaa. Laitonen on aiemmin tehnyt sisällissodan naisista dokumentin Susinartut ja Lahtarin morsiamet (2018) ja naisuimareista dokumentin Vedenneidot (2022), sekä ideoinut ja järjestänyt v. 2021 ensi kertaa pidetyn Neito-lyhytelokuvafestivaalin.

Logga in

Information om boken

Författare Laitonen, Silja-Elisa, kirjoittaja.
Inläsare Tani Anni
Andra aktörer

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Språk fin
Originalverk Taakka.
Speltid 12 h 21 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (12 h 21 min)
Serie Suviranta-sarja, [3
Originalverk Helsinki, Tammi [2025]. 432 s. 978-952-04-6606-0.
Ämnesord aikakausiromaanit hist historialliset romaanit kaunokirjallisuus kirjeet koti menneisyys naiset perhesalaisuudet poliisit rakkaussuhde romaanit sodanjälkeinen aika suomenkielinen kirjallisuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).