Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Aamu ja ilta

Aamu ja ilta

Pohjoismaisen Nobel-voittajan ensimmäinen suomennettu romaani.“Fossen karu, rytmikkäästi polveileva proosa ohjaa lukijan taitavasti menneisyyden kautta nykyhetkeen. Lyhyt, kiehtova romaani on kuin hypnoottinen meditaatio elämästä ja kuolemasta.”– Publishers WeeklyLapsi, jonka nimeksi tulee Johannes ja josta tulee isona kalastaja, syntyy. Vanha mies, joka on nimeltään Johannes ja ammatiltaan kalastaja, kuolee. Jon Fosse kuvaa hänelle ominaisella, melodisella kielellä ihmiselämän kahta vääjäämätöntä hetkeä: syntymää ja kuolemaa. Näiden kahden ääripään välillä on romaanissa tiivistettynä koko elämä.Keskeisiä teemoja ovat kielen syntyminen ja katoaminen, yksinäisyys ja yhteenkuuluvuus ja sovinnon löytäminen sekä elämän että kuoleman kanssa. Fosse maalaa lukijan eteen myyttisen maiseman täynnä raamatullisia viittauksia ja mystisiä kokemuksia ja leikittelee ajatuksella kauniista unelmasta, että elämällämme on merkitys.Norjalaisen Jon Fossen (s. 1959) tuotantoon kuuluu lukuisia näytelmätekstejä sekä romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle, ja hänen näytelmiään esitetään ympäri maailman. Vuonna 2023 Fosselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Aamu ja ilta -romaania pidetään yhtenä hänen avainteoksistaan, ja se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana ilmestyessään vuonna 2001. Fosse kirjoittaa uusnorjaksi. Aamu ja ilta on ensimmäinen Fosselta suomennettu romaani.

Logga in

Information om boken

Författare Fosse, Jon, kirjoittaja.
Inläsare Mäkynen Timo
Andra aktörer

Huttunen, Katriina, kääntäjä,

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Språk fin
Originalverk Morgon og kveld.
Speltid 2 h 43 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (2 h 43 min)
Anmärkningar Kirjallisuuden Nobel-palkinto 2023.
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]. 120 s. 978-951-0-50774-2.
Ämnesord eksistenssi elämänkaari kalastajat kaunokirjallisuus kuolema käännökset maaginen realismi Norja norjankielinen kirjallisuus pienoisromaanit psyk psykologiset romaanit romaanit syntymä
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).