Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Jään voima : kertomus Endurancen uppoamisesta ja löytämisestä

Jään voima : kertomus Endurancen uppoamisesta ja löytämisestä

Suomalaisen jäätutkijan kokemuksia Endurance22-tutkimusmatkalta. 1910-luvun alussa, kun sekä Pohjoisnapa että Etelänapa oli valloitettu, Koillisväylä purjehdittu ja Viktorian putoukset löydetty, etsi tutkimusmatkailija Ernest Shackletonin levoton sielu vielä jotain saavutettavaa. Koska kukaan ei ollut ylittänyt Etelämannerta rannikolta rannikolle, päätti Shackleton tehdä niin. Shackletonin laiva Endurance ei kuitenkaan päässyt edes suunniteltuun lähtöpisteeseen Etelämantereen reunalle. Alus jäi kiinni Weddellinmeren ahtojäähän ja ajelehti jään mukana melkein vuoden, kunnes ei enää kestänyt jäiden puristusta ja upposi. Laivansa menetettyään Shackletonin tutkimusretkikunta pelastautui jäälautalle ja ajelehti vuorostaan jään mukana kuukausia pohjoiseen. Retki oli karu, mutta lopulta Shackleton johdatti kaikki 27 miehistönsä jäsentä turvaan. Shackletonista tuli sankari ja Endurancesta maailman toiseksi kuuluisin hylky. Yli sata vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2022, kansainvälinen tutkimusretkikunta Endurance22 ja Raumalla rakennettu jäätämurtava tutkimusalus SA Agulhas II löysivät hyvässä kunnossa olevan Endurancen hylyn kolmen kilometrin syvyydestä läheltä Antarktista. Retkikunnan suomalainen jäätutkija Jukka Tuhkuri kertoo kirjassaan Jään voima Shackletonista, Endurancen matkasta sekä Endurancen löytämisestä. Historiallisten tapahtumien rinnalle teos nostaa polaaritutkijoiden työn sata vuotta sitten ja nyt: Endurancella matkanneet tutkijat yrittivät ymmärtää, mitä merijää on ja miten se liikkuu. Agulhasin tutkijat pohtivat, miten ilmastonmuutos vaikuttaa jäähän ja merenkulkuun. Endurance22-tutkimusmatka johdatti Tuhkurin kylmältä Weddellinmeren jäältä lämpimien arkistoiden uumeniin lukemaan päiväkirjamerkintöjä ja etsimään vastausta kysymykseen, miksi Endurance upposi. Tähän kysymykseen vastatessaan Tuhkuri kertoo samalla elämästä tutkimuslaivalla, pingviineistä ja albatrosseista – ja ennen kaikkea yhtei

Logga in

Information om boken

Författare Tuhkuri, Jukka, kirjoittaja.
Inläsare Jaakola Antti
Andra aktörer

Siltala, kustannusosakeyhtiö, kustantaja,

Språk fin
Originalverk Jään voima.
Speltid 13 h 20 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Siltala 2024 (Helsinki Book Brothers 2024)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (13 h 20 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2024]. 380 s. 978-952-388-250-8.
Ämnesord antarktinen alue Antarktis Eteläinen jäämeri Etelämanner haaksirikot hist historia hylyt jää laivalöydöt laivat luon matk meri merimatkat napa-alueet selviytyminen tutkimusmatkailijat tutkimusmatkat tutkimusretkikunnat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).