Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Haluan näytellä! : Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Haluan näytellä! : Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Ruth Sibelius halusi palavasti näyttelijäksi!Valloittava kuvaus Ruth Sibeliuksen nuoruudesta vie lukijan aikamatkalle keskelle 1900-luvun alun Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä.Ruth Sibelius oli toiseksi vanhin Jean ja Aino Sibeliuksen kuudesta tyttärestä. Jo pienestä pitäen hän oli palavasti innostunut näyttelemisestä ja järjesti muiden Tuusulanjärven taiteilijaperheiden lasten kanssa teatteri-iltoja muun muassa Aholassa. Sibeliusten Ainola, Järnefeltien Suviranta, Paloheimojen Kallio-Kuninkaala, Ahojen Ahola, Halosten Halosenniemi: kaikissa asui paljon lapsia ja nuoret viettivät aikaa yhdessä. Näyttelemisen lisäksi Ruth rakasti hevosia ja ratsastusta, ja sai lopulta myös oman hevosen.Kolmetoistavuotiaana Ruth aloitti koulunkäynnin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja asui viikot sisarensa Evan kanssa Helsingissä. Parasta koulussa oli Ruthista teatterikerho! Sen mukana Ruth pääsi käymään Berliinissäkin ja tutustumaan saksalaiseen teatteriin. Ruthin haave näyttelijän urasta vain voimistui ja hän sai vanhemmiltaan luvan keskeyttää koulun ja pyrkiä Kansallisteatterin oppilaskouluun, jonne valittiin vuosittain joitakin uusia oppilaita.Raili Mikkanen, lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia-palkinnolla ja Anni Swan -mitalilla palkittu kirjailija, sukeltaa nyt Tuusulanjärven taiteilijayhteisön elämään. Nuori Ruth rikkoi rajoja ja valitsi ammatikseen näyttelemisen, mikä ei tuohon aikaan ollut mitenkään tavallista naisille. Kansallisteatterista löytyi pian myös suuri rakkaus, joten näyttelijänä Ruth tunnettiin Ruth Snellmanina.Raili Mikkanen saa historian elämään niin ettei se tunnu enää historialta vaan osalta meidän elämäämme. Aino Kallaksen nuoruudesta kertovasta teoksestaan Ei ole minulle suvannot! (Tammi, 2002) hän sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Mikkanen on palkittu tuotannostaan myös Anni Swan -mitalilla.

Logga in

Information om boken

Författare Mikkanen, Raili, kirjoittaja.
Inläsare Tani Anni
Andra aktörer

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Språk fin
Speltid 5 h 59 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2024 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2024)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (5 h 59 min)
Originalverk Helsinki, Tammi [2023]. 272 s. 978-952-04-5562-0.
Ämnesord Helsinki hist historialliset romaanit itsenäistyminen (valtiot) kaunokirjallisuus kehitysromaanit nuor nuortenkirjallisuus näyttelijät romaanit suomenkielinen kirjallisuus taiteilijayhteisöt todellisuuspohjaiset teokset Tuusula
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).