Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Toivon vuosikymmenet : poliolapsesta vammaisaktivistiksi

Toivon vuosikymmenet : poliolapsesta vammaisaktivistiksi

Poliolapsesta vammaisaktivistiksi. Kirja kertoo tamperelaisen vammaisaktivisti Toivo Enqvistin elämäntarinan. Enqvist sairastui polioon kolmivuotissyntymäpäivänään Jämsässä vuonna 1949. Sodasta toipuvalla Suomella kuten ei muuallakaan maailmassa ollut juuri keinoja polion taltuttamiseksi ennen kuin rokote polioon kehitettiin vuonna 1955. Suomessa tuhannet pääosin lapset sairastuivat polioon, suurin osa lievästi, mutta osa sairastuneista menehtyi. Enqvistin liikuntakyvyn polio vei loppuiäksi. Enqvist kuvaa elävästi lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan Lastenlinnassa ja Ruskeasuon sisäoppilaitoksissa sekä aikuiseksi kasvamisen haasteita hänen muuttaessaan ensimmäistä kertaa itsenäiseen elämänmenoon vasta kolmekymppisenä. Laitoksissa vietetty lapsuus ja nuoruus eivät tehneet Enqvististä katkeraa, vaan hän suuntasi energiansa toimimiseen vammaisliikkeessä, jossa elämäntehtäväksi muodostui esteettömyyden edistäminen. Enqvistin yli 40-vuotinen toiminta vammaisjärjestöissä ja lähes yhtä pitkä vaikuttaminen Tampereen kaupungin vammaisneuvostossa on jättänyt voimakkaan yhdenvertaisuuden jäljen Tampereen kaupunkikuvaan. Kirja tekee näkyväksi pyörätuolia käyttävän henkilön arkea 1950-luvulta aina näihin päiviin saakka. Se purkaa vallalla olevia virheellisiä käsityksiä vammaisuudesta ja kuvaa vammaisliikkeen merkitystä yhdenvertaisuuden ja esteettömyyden edistämisessä.

Logga in

Information om boken

Författare Enqvist, Toivo, kirjoittaja, kustantaja.
Inläsare Lauronen Mikko
Språk fin
Speltid 5 h 47 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2024 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2024)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (5 h 47 min)
Originalverk Tampere, Toivo Enqvist [2023]. 157 s. 978-952-94-7527-8.
Ämnesord aktivistit eläm esteettömyys ja saavutettavuus liikuntavammaiset muistelmat polio sairastuminen vamm vammaispolitiikka vammaisuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).