Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Suomen muinaiset tulivuoret : kallioidemme salaisuuksia

Suomen muinaiset tulivuoret : kallioidemme salaisuuksia

Kainuun metsistä löytyy todisteita laavavirroista, jotka olivat niin kuumia, että ne hohtivat valkoisina ja virtasivat kuin nestemäinen hunaja. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten nopeasti etenevät tulivuorenpurkaukset sylkivät timantteja nykyisen Pohjois-Savon alueella. Kainuu? Pohjois-Savo? Timantteja! Hetkinen, puhutaanko nyt Suomesta? Laavavirrat ovat aikaa sitten ehtyneet, ja rantakalliot sekä tuttujen metsien jyrkänteet seisovat hiljaisina. Silti kotoisesta kallioperästämme ovat yhä luettavissa maapallon historian monet käänteet. Jos osaa katsoa, voi nähdä merkkejä tapahtumista jopa yli kolmen miljardin vuoden takaa dinosaurusten valtakauteen asti. Suomen muinaiset tulivuoret vie lukijan ennennäkemättömälle retkelle eri puolille maata ihmettelemään tulivuorenpurkauksia, jääkausia ja muita geologisia tapahtumia sekä kiviaineksessa nykyään piileskelevää elämää. Kirja antaa luonnossa liikkumiseen aivan uudenlaista lumoa, sillä sen avulla voi oppia havainnoimaan muinaisten tulivuoriemme jättämiä jälkiä ja ymmärtämään moninaisten geologisten muodostumien syntyä.

Logga in

Information om boken

Författare Heinonen, Jussi S., kirjoittaja.
Inläsare Rajalin Juhani
Andra aktörer

Gaudeamus oy, kustantaja,

Lehtonen, Elina, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 10 h 39 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Gaudeamus 2024 (Helsinki (Book Brothers 2024)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 39 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk [Helsinki], Gaudeamus [2024]. 412 s. 978-952-345-252-7.
Ämnesord geologia geologiset kaudet geomorfologia hist historia kallioperä kerrostumat kivet kivilajit koti laava luon magmakivilajit metamorfiset kivilajit meteoriitit sedimenttikivilajit seuraukset Suomi tulivuorenpurkaukset tulivuoret vulkaaninen toiminta vulkaniitit
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).