Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Seitsemän ja puoli oppia aivoista

Seitsemän ja puoli oppia aivoista

Tiesitkö, että aivot eivät ole syntyneet ajattelua varten? Kurkkaa korvien väliin ja opi, kuinka aivosi oikeasti toimivat! Tässä kirjassa tunnettu neurotutkija Lisa Feldman Barrett hälventää mystiikkaa harmaan massan ympäriltä. Kirjan seitsemän lyhyttä ja yleistajuista kirjoitusta – sekä yksi tiivis tarina aivojen evoluutiosta – tarjoavat ajatusmaailmaa avartavan katsauksen neurotieteisiin. Kirjasta selviää, miten aivot ovat kehittyneet ja rakentuneet, miksi aivojen rakenteella on merkitystä ja miten sinunkin aivosi työskentelevät yhdessä muiden ihmisten aivojen kanssa ja luovat kaiken, mitä koet. Samalla selviää, miksi on syytä hylätä ihmisen käyttäytymistä määrittävät yleiset myytit, kuten ajatus liskoaivoista tai vastakkainasettelu ajatusten ja tunteiden tai jopa biologisten ominaisuuksien ja kasvatuksen välillä. Kirja on täynnä yllätyksiä, huumoria ja tärkeitä huomioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisenä olemiseen. Professori Lisa Feldman Barrett (PhD) on arvostettu neurotieteen tutkija. Hän on tehnyt käänteentekevää tutkimustyötä psykologian ja neurotieteen alalla, minkä ansiosta hän sijoittuu siihen yhden prosentin joukkoon tutkijoita, joiden julkaisuja on siteerattu eniten maailmassa. ""Kiehtovaa ja informatiivista, yleistajuista tiedettä parhaimmillaan.” -The Observer -sanomalehti. ”Kirja on kuin romaani, jonka päähenkilöinä olemme me kaikki. Lue se! Se saa sinut ymmärtämään paremmin itseäsi ja ihmislajiasi.” -Leonard Mlodinow, kirjailija. “Älykäs ja ilahduttava katsaus sellaisiin aivoihin liittyviin asioihin, jotka useimmat meistä luulevat tietävänsä mutta eivät tiedä.” -Daniel Gilbert, kirjailija. Alkuperäisteos: Seven and a Half Lessons About the Brain. Suomentaja: Eija Tervonen.

Logga in

Information om boken

Författare Feldman Barrett, Lisa, kirjoittaja.
Inläsare Rajanen Anna-Riikka
Andra aktörer

Tervonen, Eija, kääntäjä,

Tuuma-kustannus, kustantaja,

Språk fin
Originalverk Seven and a half lessons about the brain
Speltid 3 h 37 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Jyväskylä Tuuma 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (3 h 37 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Jyväskylä, Tuuma [2023]. 182 s. 978-952-370-427-5.
Ämnesord aistimukset aivot aivotutkimus hermosto ihminen käyttäytyminen lapsen kehitys lääk neurotieteet psyk psyyke sosiaalinen vuorovaikutus sosiaalisuus toiminta
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).