Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Apo Apponen : ekaluokan kellokkaat

Apo Apponen : ekaluokan kellokkaat

Urut soi, kylä nukkuu. On nimittäin varhainen kouluaamu, ja opettaja Pena Liitu-Harppi harjoittelee luokassaan uutta kipaletta ennen oppilaiden saapumista. Urkuharmonin haikea nau’unta kiirii pitkin maita ja mantuja. Apposten perhekin heräilee tahollaan. Ekaluokkalainen Apo Apponen oli illalla varma, ettei aamulla väsytä, mutta kuinkas kävikään. Silmät eivät tahdo aueta millään. On kuitenkin kouluaamu, joten pakkohan se on nousta. Ekaluokan kellokkaat luo apposmaiseen tyyliin katsauksen tavalliseen koulupäivään ja koululuokkaan. Pääsemme kurkistamaan myös opettajainhuoneeseen, jossa otetaan hämmästyneinä vastaan tieto, että opettajille on keksitty oma Wilma. Oppaanamme koulupäivään toimii 1A -luokan oppilas Apo Apponen – ja… eikös tuo ole Käpälämäki, Apposten koira? Tervetuloa mukaan, mikäli olette jo saaneet silmät auki! Juhani Känkänen (s.1966) on palkittu kirjailija ja kuvittaja. Rakastettujen Apo Apponen -lastenkirjojen lisäksi Känkänen on julkaissut neljä romaania. Esikoisteos Toivon mukaan palkittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla 2005 ja viimeisin romaani Luppa ja Tattis ilmestyi vuonna 2015.

Logga in

Information om boken

Författare Känkänen, Juhani, kirjoittaja.
Språk fin
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter [Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk [Helsinki], Kustannusosakeyhtiö Teos 2023. 50 s. 978-952-363-420-6.
Ämnesord karkaaminen kaunokirjallisuus koira kommellukset koululaiset koulunkäynti last lastenkirjallisuus romaanit suomenkielinen kirjallisuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).