Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Jälkisato

Jälkisato

Kirjailijaksi ei synnytä. Viljo ajautuu opiskelemaan kirjallisuustiedettä, koska on aina pitänyt lukemisesta, eikä keksi mitä muutakaan lukion jälkeen tekisi. Kesätöissä Ahvenanmaalla hän tutustuu kirjailijaan, jonka työ vaikuttaa hauskalta ja hyödyllisemmältä kuin romaanien ja runojen opiskelu. Viljo kokeilee kirjoittamista ja onnistuu saamaan romaanin julki, ja toisenkin. Hänestä tulee kirjailija muiden joukkoon, mutta kirjoitettavaa on vähänlaisesti. Vasta petyttyään rakkaudessa hän aavistaa, että hänellä saattaa olla jotain omaa, josta kirjoittaa. Vuosien mentyä vanheneva Viljo tutustuu nuoreen Suviin, joka rakastuu häneen. Suvista Viljo saa ihailevan kuulijan, mutta vähitellen Suvi huomaa, että suhteessa sanat ja lauseet eivät riitä. Pertti Lassilan kuudes romaani käsittelee täsmällisin lausein rakkauden hetkellisyyttä ja sen ikuistamista kirjoittamalla. Taiteilijaromaani kuvaa, miten yksilön kokemus kasvaa taiteeksi ja sitä, mikä jää ikuisesti omakohtaiseksi. Pertti Lassila (s. 1949) on julkaissut viisi kiitettyä romaania, joista Armain aika (Teos, 2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973–2013 ja on työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa.

Logga in

Information om boken

Författare Lassila, Pertti, kirjoittaja.
Inläsare Räty Aki
Andra aktörer

Teos (kustantamo), kustantaja,

Språk fin
Speltid 4 h 50 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (4 h 50 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2023]. 205 s. 978-952-363-393-3.
Ämnesord elämänkaari ihmissuhteet itsehavainnointi kaunokirjallisuus kehitysromaanit kerronta kirjailijat kirjoittaminen koti pettymys psyk psykologiset romaanit rakkaus romaanit suomenkielinen kirjallisuus tait takaumat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).