Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Salatun tiedon seura

Salatun tiedon seura

Alkuteos: Ninth house. Menestyskirjailijan ensimmäinen aikuisten romaani vallasta, mustasta magiasta ja murhista huippuyliopistojen maailmassa. Galaxy ”Alex” Stern on Yalen aloittavan vuosikurssin epätyypillisin opiskelija. Los Angelesin laitamilta kotoisin oleva Alex on koulunsa keskeyttänyt hippiperheen lapsi, joka on ajautunut hämärien huumekauppias-poikaystävien ja pätkätöiden maailmaan, ja vielä paljon pahempaan. Itse asiassa hän on nyt, kaksikymmenvuotiaana, raa’an ja selvittämättömäksi jääneen joukkomurhan ainoa selviytyjä. Joku voisi sanoa, että hän on haaskannut elämänsä. Mutta sairaalavuoteella Alexille tarjotaan uusi mahdollisuus: hän pääsee aloittamaan opiskelun yhdessä maailman parhaista yliopistoista. Mistä oikein on kysymys, miksi juuri hän? Kun Alex saapuu New Haveniin toteuttamaan hyväntekijänsä antamaa tehtävää seurata Yalen salaseurojen toimia, hänelle ei vieläkään ole selvinnyt miksi. On yleisesti tiedossa, että seuroja on kahdeksan, vain harva on kuullutkaan yhdeksännestä, johon Alex on kutsuttu. Muiden seurojen kahdeksan ikkunatonta holvia ovat silmäätekevien vakiopaikkoja. Niissä käyvät valtiomiehet, Wall Streetin johtajat ja muut maan rikkaat ja mahtavat, joiden okkultistiset harrastukset ovat oudompia ja häikäilemättömämpiä kuin kukaan voisi kuvitellakaan. He leikkivät mustan magian kanssa. He herättävät kuolleita henkiin. Ja, silloin tällöin, he käyvät elävien kimppuun. Leigh Bardugolta on aiemmin julkaistu nuorille aikuisille suunnattu, Grishaversumi-maailmaan sijoittuvat Varjo ja riipus -sarja sekä Korppien kehä. Näihin kirjoihin perustuvan Shadow and Bone hittisarjan -ensimmäinen kausi on Netflixissä ja toinen kausi tekeillä. ”Uusi sarja on trilogiaa syvempi ja hiukan aikuisempi. Lisäksi se on mainiosti kulkeva veijaritarina, jossa alan parhaiden perinteiden mukaan selvitään täpärästi, joudutaan yhä pahempiin vaikeuksiin ja vedetään välillä matto jalkojen alta kaikilta, lukija mukaan

Logga in

Information om boken

Författare Bardugo, Leigh, kirjoittaja.
Inläsare Vuoriranta Outi
Andra aktörer

Kapari, Meri, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk The Ninth House
Speltid 17 h 4 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Aula & Co. 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (17 h 4 min)
Serie Alex Stern, 1
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Aula & Co. 2023. 573 s. 978-952-364-325-3.
Ämnesord fasa
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).