Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Okazu : japanilaista kasvisruokaa

Okazu : japanilaista kasvisruokaa

Japanilainen keittiö on sushien, raamen-nuudeleiden ja tempuran muodossa tullut Suomeen jäädäkseen. Perinteinen japanilainen ruoka on kuitenkin paljon muutakin ja yleensä hyvin kasvispainotteista. Okazu-kirjaa on innoittanut japanilaisen kasvisruoan puhtain edustaja: buddhalainen temppeliruokaperinne, shōjin ryōri. 1200-luvulla eläneen Dōgenin mukaan vaatimattomiinkin kasviksiin pitää suhtautua kuin temppelin rakentamiseen. Jokaista raaka-ainetta pitää arvostaa ja ruoka on valmistettava sille omistautuen. Okazu avaa tien kasviksista koostuvaan, valmistusmenetelmiltään yksinkertaiseen ja uskomattoman herkulliseen ruokaan. Ideana on eri elementtien yhdistely vaikkapa japanilaisen arkiaterian muodossa: yksi liemi, kolme lisuketta ja kipollinen riisiä. Kirjan reseptit ovat helppoja ja ne on laadittu nimenomaan suomalaisia, kenen tahansa saatavilla olevia raaka-aineita käyttäen. Marjo Seki (s. 1958) asui Japanissa 20 vuotta ja toimi siellä mm. ravintoloitsijana, peruskoulun opettajana sekä tulkkina. Hän on Tampereella sijainneen legendaarisen Maruseki-ravintolan perustaja. Heikki Valkama (s. 1975) on toimittaja, kirjailija ja japanilaisen kulttuurin tuntija. Hän on julkaissut sekä lukuisia tietokirjoja että romaaneja, joista viimeisimpänä gastrodekkari Tulikukka (Tammi, 2019).

Logga in

Information om boken

Författare Seki, Marjo, kirjoittaja.
Inläsare Tani Anni
Andra aktörer

Valkama, Heikki, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 1 h 50 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (1 h 50 min)
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2021]. 2. painos 133 s. 978-952-363-140-3.
Ämnesord Japani kasvisruoat keittokirjat ruokakulttuuri ruokaohjeet ruokaperinne
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).