Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Lennosta kii!

Lennosta kii!

Lennosta kii! on suomalaisen jazzmuusikko- ja säveltäjälegenda Eero Koivistoisen riemukas muistelmateos. Koivistoisen ura on suomalaisittain poikkeuksellisen monipuolinen sekä sisällöllisesti että kansainvälisyydessään. Hänen tarinoissaan ovat keskeisessä roolissa toki juuri jazz ja oma instrumentti, saksofoni, mutta kun sitä on tullut oltua niin monessa mukana, niin pelkästään standardeista tämä kirja ei koostu. Maailmanluokan muusikkona Koivistoinen on tehnyt uransa varrella kosolti yhteistyötä muiden maailmanluokan muusikoiden ja persoonien kanssa. Hän on ylipäätään kiertänyt maailmaa, mutta pidempiä aikoja hän on oleskellut esimerkiksi eri puolilla Afrikkaa perehtymässä paikallisiin perinteisiin. Oman osionsa saavat opiskeluajat jazzin kotimaassa Yhdysvalloissa. Kotimaassa Koivistoinen on ollut näköalapaikalla vaikkapa UMO Helsinki Jazz Orchestran tai Pori Jazzin kaltaisten instituutioiden kehityksessä. Lennosta kii! kuuluu itsestään selvästi jokaisen suomalaisen jazzdiggarin lukemistoon. Lämpimästi sitä suositellaan kuitenkin myös niille, jotka eivät jazzdiggaria itsessään tunnista. Vielä. Eero Koivistoinen (s. 1946) on muusikko ja säveltäjä. Koivistoinen tunnetaan ennen muuta yhtenä keskeisimmistä suomalaisen jazzperinteen tekijöistä, mutta hänen seitsemälle vuosikymmenelle ulottuva taiteellinen tuotantonsa kattaa paljon jazzia laajemman alueen.

Logga in

Information om boken

Författare Koivistoinen, Eero, kirjoittaja.
Inläsare Bäckman Markus
Språk fin
Speltid 14 h 16 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (14 h 16 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2022]. 511 s. 978-951-851-764-4.
Ämnesord Afrikka eläm jazz muistelmat musiikinhistoria muusikot opiskelu ulkomailla saksofonistit Suomi säveltäjät tait tuottajat Yhdysvallat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).