Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tujuin terkuin ope

Tujuin terkuin ope

Koulumaailman ihastuttavan samaistuttava kuvaus saa jatkoa! Yksi runoilee, toinen keimailee, kolmas lusmuilee. Viekö heikosti motivoituneiden opiskelijoiden eteenpäin patistaminen huomion tärkeimmästä – läheisten hyvinvoinnista? Äidinkielen lehtorina huonosti viihtyvä Aisku elää arkeaan nykylukion haasteista jotenkuten selviytyen. Työyhteisö on pääosin mukava, mutta tällä lukukaudella uusi sijainen maustaa koulusopan karvaaksi. Koronapandemiakin on edelleen läsnä, ja maskin läpi on hankala hengittää. Uuden opetussuunnitelman kasaaminen kaatuu kaiken muun työn päälle, mutta onneksi on myös sydämeen osuvia kohtaamisia, kuten runopoika Lenni. Kotiasiat ovat työn vastapainoksi kohtalaisessa kuosissa. Aiskun vierelle on asettunut hyvä mies, mutta parisuhteessa on aina omat mutkansa, vaikka tunteet olisivatkin kohdillaan. Aiskulla on myös tyttäreensä läheinen suhde, joskin välillä kotiin tuntuu tulevan joku aivan vieras lapsi, joka kiukuttelee milloin mistäkin. Vapaa-aika tyttären lentopallovalmentajana on antoisaa, mutta joskus siinäkin joutuu kasvattajaksi – milloin lasten, milloin vanhempien. Ja sitten pitäisi vielä löytyä tilaa ystäville. Välillä aika on kortilla, mutta onko ystävä enää saatavilla, kun mahdollisuus yhteiselle olemiselle vihdoin avautuisi? Tujuin terkuin ope on itsenäinen jatko-osa keväällä 2022 ilmestyneelle Terkuin ope -kirjalle. Se käsittelee realistisesti mutta pilke silmäkulmassa koulumaailmaa ja opettajien jaksamista jatkuvasti muuttuvassa työarjessa.

Logga in

Information om boken

Författare Leppänen, Aino, kirjoittaja.
Inläsare Lang Maija
Andra aktörer

Leppänen, Aino,

Språk fin
Speltid 9 h 17 min
Utgivningsuppgifter Espoo Myllylahti Oy 2023 (Helsinki Book Garden 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 17 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Espoo, Myllylahti Oy 2023. 341 s. 978-952-356-381-0.
Ämnesord arki huumori ihmissuhderomaanit ihmissuhteet kaunokirjallisuus koti koulut lukio opettajuus romaanit suomenkielinen kirjallisuus työtoverit vilu äidinkielenopettajat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).