”On enemmän sitä, mikä meitä yhdistää, kuin sitä, mikä meitä erottaa.” Eero Huovinen avaa muistelmissaan, millaista oli olla Helsingin piispana yhtenä kirkon murroskausista. Huovinen kertoo monipuolisista tehtävistään, kirkollisesta päätännänteosta ja ajatuksistaan. Hän on yksi näkyvimmistä ja rakastetuimmista piispoistamme. Helsingin piispana hän toimi 1991–2010. Hänen piispakauteensa osui kansakuntaa järkyttäneitä tragedioita ja kirkkoa repiviä kiistoja. Piispan sarkaan kuului paljon muutakin, kuten työtä niin pienten kuin isojen seurakuntalaisten parissa, kirkon kabineteissa ja päättävissä elimissä sekä kansainvälisissä ympyröissä. Piispaksi tulo oli myös suuri muutos koko Huovisen perheelle, ja eniten oppimista oli tuoreella piispalla itsellään. Huovinen kuvaa tätä kaikkea omalla lämpimän viisaalla ja tärkeilemättömällä tavallaan.Eero Huovinen (s. 1944) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon emerituspiispa ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori. Helsingin piispana (1991-2010) Huovinen tuli tunnetuksi näkyvänä keskustelijana sekä kirkon liberaalien ja konservatiivien linjariitojen sovittelijana. Huovinen on kirjoittanut lukuisia teoksia, joista viimeisin on Huovisen varhain kuolleesta äidistä kertova Äitiä ikävä (2020).