Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tuntematon taivas

Tuntematon taivas

Sota. Rakkaus. Siperia. Paranormaalin romanssin ja urbaanin fantasian taiturin ensimmäinen realistinen YA-romaani kertoo rakkaudesta, kuolemasta sekä vaikeista valinnoista ja perustuu pohdintoihin siitä, miltä nykyajan sotaromaani voisi näyttää. Helmikuun 2022 tapahtumat ovat osoittaneet järkyttävällä tavalla, kuinka ajankohtaisia nämä teemat jatkuvasti ovat.Tapahtumat sijoittuvat Venäjälle vuoteen 2002, jolloin toinen Tšetšenian sota oli yhä käynnissä. Dima ja Aljona kohtaavat toisensa Siperian junaradan varressa. Moskovalainen Dima on karannut armeijan kutsunnoista, Aljona taas ei halua jättää kotikyläänsä, vaikka kaivosteollisuus varjostaa sen ja koko paikallisen evenkiyhteisön tulevaisuutta. Molemmat heistä ovat joutuneet kasvokkain kuoleman kanssa. He ehtivät viettää yhdessä kolme kuukautta, kunnes Aljonan upseeri-isä palaa komennukseltaan. Kolme kuukautta, jotka riittävät kyseenalaistamaan aivan kaiken...Elina Rouhiainen on helsinkiläinen kirjailija, jolta on tähän mennessä ilmestynyt seitsemän YA-romaania sekä lastenromaani. Susiraja-sarja (Tammi 2012–2015) oli ensimmäisiä kotimaisia YA-tapauksia, ja sitä seurannut Väki-trilogia (Tammi 2017–2020) saavutti useita palkintoja sekä palkintoehdokkuuksia. Tuntematon taivas on aiemmissa teoksissaan urbaania fantasiaa kirjoittaneen Rouhiaisen ensimmäinen realistinen romaani.

Logga in

Information om boken

Författare Rouhiainen, Elina, kirjoittaja.
Inläsare Söderholm Jan-Christian
Språk fin
Speltid 8 h 50 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h 50 min)
Originalverk Helsinki, Tammi [2022]. 375 s. 978-952-04-4099-2.
Ämnesord karkurit kaunokirjallisuus kohtaaminen kutsunnat kylät naik nuoret aikuiset nuorten aikuisten kirjat nuortenkirjallisuus psyk psykologiset romaanit rakkaus romaanit Siperia suomenkielinen kirjallisuus Tšetšenian sota Venäjä
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).