Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Krampus

Krampus

Joulu on uhattuna! IIK!-sarjan kahdeksannen osan inspiraationa ovat keskieurooppalaiset kansantarut sekä suomalainen Rare Exports -kauhuelokuva. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan. Uuhivuorelta on löytynyt muinaisia kalliopiirroksia sekä outoja onkaloita, ja kansainvälinen säätiö aloittaa siellä arkeologisen kaivauksen. Saku ja Sussa kiinnostuvat paikasta, kun he Siirin kanssa kohtaavat metsässä kaksi merkillistä pikku-ukkoa, joista toisella on päässään säätiön logolla varustettu pipo. Samaan aikaan Krampus, kaivausten myötä vapaaksi päässyt myyttinen jouluhirviö, kiinnittää huomionsa Siirin kiukutteluun joululahjoista. Krampus kerää tuhmat lapset jouluna säkkiinsä, ja jo ennen joulua sen tonttukäskyläiset yrittävät siepata Siirin kesken lumileikkien. Aattona Krampus onnistuukin viemään Siirin mukanaan. Kaksosten on kiiruhdettava perään ja keksittävä, kuinka he saavat pikkusiskon turvaan tonttujen suojatessa Krampuksen selustaa. Anu Holopainen on pitkän linjan nuortenkirjailija, jonka esikoisteos, fantasiaseikkailu Kristallien valtakunta ilmestyi vuonna 1996. Holopaisen Molemmin jaloin -scifidystopia oli vuoden 2006 Finlandia Junior -ehdokas, ja vuonna 2015 julkaistu Ihon alaiset nousi Blogistanian Kuopus -kisassa toiselle sijalle. Holopainen oli myös vuoden 2016 Laivakello-palkintoehdokas. Syysmaa-fantasiasarja sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-kunniamaininnan vuonna 2021. Suositussa alakouluikäisten IIK!-kauhukirjasarjassa on aiemmin ilmestynyt seitsemän osaa vuosina 2019–2022. Ikäsuositus 8-12 v.

Logga in

Information om boken

Författare Holopainen, Anu, kirjoittaja.
Inläsare Niemelä Ville-Veikko
Språk fin
Speltid 2 h 27 min
Utgivningsuppgifter Espoo Myllylahti Oy 2022 (Helsinki Book Garden 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (2 h 27 min)
Serie IIK!, 8
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Espoo, Myllylahti Oy 2022. 117 s. 978-952-356-338-4.
Ämnesord hirviöt kaivaukset kauh kauhu kaunokirjallisuus last lastenkirjallisuus mysteerit romaanit sarjakertomukset seik seikkailukirjallisuus sisarukset suomenkielinen kirjallisuus Uuhivuori (fiktiivinen paikka) vuoret yliluonnolliset olennot
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).