Syksyllä 2008 Aila Meriluoto on pyörityksessä: Heikki Kujanpään ohjaama elokuva Putoavia enkeleitä tulee ensi-iltaansa. Lauri Viidan ja Aila Meriluodon rakkaudesta ja avioliitosta kertova filmi on suuri menestys, ja 84-vuotiasta kirjailijaa vedetään julkisuuteen. Samaan aikaan Aila kirjoittaa puhtaaksi päiväkirjojaan ja valmistelee niitä julkaisukuntoon. Tekeillä on myös elämäkerta, jota Panu Rajala kirjoittaa. Syntyy runoja, ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Näkö heikkenee, monenlaiset vaivat kurittavat, mutta yllättäen alkava rakkaussuhde tuottaa villiä iloa. ”Olen tutustunut A:han intensiivisemmin ja intiimimmin näiden muutamien viikkojen aikana. Myös unelmia myöten, mitä lie tässä mukana. Jonkinlaista rakkautta? Ei ikinä!” Ja kuukautta myöhemmin: ”Totta kai me olemme rakastuneita, jopa intohimoisia, suureksi hämmästyksekseni, tässä iässä.” ”Mutta minä olen (ehkä) nyt sitoutunut, luopunut tosi kivisistä muureistani, jotka olen pystyttänyt koko loppuelämäni varalta. Enkä minä halua sitoutua. En hemmetti tässä elämäni vaiheessa (lopussa?), en tosi hemmetissä! Ja kuitenkin minä olen tavallaan antautunut. Hei – nyt meni pieleen! – uskaltautunut.”