Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Aamu-unisen lintubongarin vuosi

Aamu-unisen lintubongarin vuosi

Aamu-uninen lintobongari on täällä taas! Hän kertoo uusista lintuhavainnoistaan globaalin pandemian kurittaman vuoden aikana, jota leimaa ilmastokriisi. Tammikuussa hän bongaa taviokuurnan ja kanahaukan, joulukuussa viimeiset havainnot ovat lapasotka ja hömötiainen. Lintubongari näkee tavallisia ja vähemmän tavallisia lajeja ja yllättyy yhä uudestaan lintujen monimuotoisuudesta. Hän kertoo onnen tunteestaan nähdessään lapinpöllön aamunkajossa. Hän myös paljastaa lempilintunsa. Lintubongari kamppailee yhä riippuvuutensa kanssa. Tila ei ole kohentunut: hän on valokuvauksen syövereissä, vastoin aiempaa lupaustaan olla hankkimatta kameraa. Aamu-unisen lintubongarin vuosi on kertomus lintumiehen ja luonnon välisestä suhteesta. Lars Sund nostaa esiin luonnon ihmeitä mutta samalla varoittaa meitä uskomasta, että kaikki jatkuisi kuin ennen. Hälytysmerkit kasvavat, ja lämpöä seuraa kylmä hiki. Lars Sund (s.1953) varttui Pietarsaaressa ja muutti Åbo Akademissa opiskeltuaan Upsalaan. Hän työskenteli Upsala Nya Tidning -lehden toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona kunnes jäi päätoimiseksi kirjailijaksi 1999. Kirjallinen läpimurto oli romaani Colorado Avenue vuonna 1991 (WSOY). Sundin viimeisin romaani Missä musiikki alkoi (Teos, suom. Laura Jänisniemi) ilmestyi 2018. Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset ilmestyi vuonna 2011 (WSOY).Alkuteos: En morgontrött fågelskådarens år.

Logga in

Information om boken

Författare Sund, Lars, kirjoittaja.
Inläsare Nevanlinna Tuomas
Andra aktörer

Niitepõld, Sirje, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk En morgontrött fågelskådares år
Speltid 6 h 22 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Teos 2022 (Helsinki Book Brothers 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 22 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Teos [2022]. 214 s. 978-952-363-245-5.
Ämnesord eläi eläm havainnointi kirjailijat linnut lintuharrastus luon luontosuhde päiväkirjat vuodenkierto
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).