Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tutkijan omakuva

Tutkijan omakuva

Omakuvaksi mielletään yleisimmin kuvataiteilijan itsestään maalaama tai piirtämä muotokuva. Mutta millainen on tutkijan kirjallinen omakuva? Sellaista laatiessaan tutkija turvautuu tekemiinsä tutkimuksiin, suhdeverkostoihinsa tiedeyhteisössä, tallennettuihin dokumentteihin ja muistiaineistoon elämän laajemmassa perspektiivissä. Lea Pulkkisen ura tieteentekijänä on Suomessa vailla vertaa. Hän on alallaan psykologiassa noussut maailman huipulle ihmisen kehitystä lapsesta keski-ikään seuranneen tutkimuksensa ansiosta. Hän on saanut Suomen Tiedepalkinnon ja monia muita tunnustuksia murrettuaan sitä ennen lasikaton professorinimityksessä. Tutkijan omakuvaa Pulkkinen hahmottelee totunnaisen elämänkaariajattelun sijaan jänteenä, joka koostuu lukuisista toisiinsa limittyvistä säikeistä. Elämä kun ei ole mikään yksittäinen kaari, vaan sen aineksia ovat saavutukset ja valintojen seuraukset, ilot, surut ja rakkaudet. LEA PULKKINEN (s.1939) on Jyväskylän yliopiston psykologian professori emerita. Hän on tullut tunnetuksi kotikasvatusta koskevista julkaisuistaan ja työstään lasten yksinäisten iltapäivien vähentämiseksi ja harrastustoiminnan lisäämiseksi koulussa.

Logga in

Information om boken

Författare Pulkkinen, Lea, kirjoittaja.
Inläsare Putkonen-Örn Krista
Språk fin
Speltid 22 h 47 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2022 (Helsinki Book Brothers 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (22 h 47 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2022]. 603 s. 978-952-363-234-9.
Ämnesord eläm henkilöbibliografiat kasvatuspsykologia kehityspsykologia muistelmat professorit psyk psykologit Suomi tutkijat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).