Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Vuori, joka juoksi

Vuori, joka juoksi

Villi ja viisas lastenkirjaOlipa kerran nuori vuori, joka kyllästyi seisomaan paikallaan. Se päätti kasvattaa jalat ja lähteä tutkimaan maailmaa”Voiko noilla tosiaan kävellä?” yksi keskikokoinen vuori kysyi. ”Minä en kävele, vaan juoksen”, vuori vastasi tyytyväisenä. Hujauksessa vuori siirtyi paikasta toiseen. Matkan varrella se kohtasi hevosia ja lunneja ja ihmisiä, jotka tarvitsivat turvaa ja näköalaa elämäänsä. Seikkailujen myötä vuori löysi monta paikkaa ja monta tehtävää maailmassa.Voisi luulla, että tuollainen juokseva vuori herättäisi ihmetystä. Mutta ihmiset näkevät hyvin harvoin sellaista, mihin eivät usko.Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama ja Anna Emilia Laitisen kuvittama lastenkirja on villi ja viisas.Vilja-Tuulia Huotariselta on julkaistu runoja ja proosaa. Satu ”Vuoresta, joka juoksi” sai alkunsa Islannissa, joka on sekä Vilja-Tuulialle että kirjan kuvittajalle Anna Emilialle tärkeä unelmien saari. Vilja-Tuulian teokset ovat voittaneet useita palkintoja, mm. Anni Swan -mitalin vuonna 2015 ja Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2011, ja hänen kirjojaan on käännetty ruotsiksi, tanskaksi ja tšekiksi.Anna Emilia Laitinen on Tampereella asuva kuvittaja. Hänen luontoaiheisia vesivärikuvituksiaan on julkaistu ympäri maailman. Vuori, joka juoksi on hänen kuudes kuvittamansa lastenkirja. Kirjan maisemat Anna Emilia on noukkinut pääosin Islannista. Eräänä marraskuuna Reykjavíkissä taideresidenssissä ollessaan Anna Emilia maalasi vesiväripaperilleen läheisen kauniin, vanhan, metsänvihreän talon. Myöhemmin kävi ilmi, että Vilja-Tuulia asuu siinä talossa Islannissa ollessaan. Kirjan luonnoksia on piirretty Islannin Fagradalsfjall-tulivuorenpurkauksen aikaan, oranssin laavan pulppuamista ruudulta välillä ihaillen.

Logga in

Information om boken

Författare Huotarinen, Vilja-Tuulia, kirjoittaja.
Inläsare Lauronen Mikko
Andra aktörer

Laitinen, Anna Emilia, taiteilija,

Språk fin
Speltid 11 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (11 min)
Originalverk Helsinki, Tammi [2022]. [33] s. 978-952-04-3543-1.
Ämnesord auttaminen juoksu kaunokirjallisuus kertomukset kuvakirjat last lastenkirjallisuus matkat suomenkielinen kirjallisuus vuoret
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).