Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Häpeärauha

Häpeärauha

Kertoja on julkaissut romaanin ja päätynyt hetkeksi kansakunnan tikunnokkaan. Lööpeissä hän on työtä pakoileva ideologinen työtön, ja joissakin aktivistipiireissä hän on sankari. Hän asuu puolisonsa kanssa, mutta on palavasti rakastunut toiseen naiseen. Edessä siintävät uusperhe ja perhe, vauvauinti ja salaojien kaivaminen omakotitalon pihaan. Onni. Ossi Nymanin kolmas romaani Häpeärauha on teos ristiriitaisista kompromisseista. Maskuliinisuuden ja rakastavan hoivan ajatukset eivät kaikilla lyö tuosta vaan kättä, runsas kirjailija-apuraha vääntää pari kysymysmerkkiä paskatyön periaatteellisen välttämisen jaloon eetokseen. Perhearjen pyörittäjän pitää opetella salaojien kaivukin alkeista lähtien. Ossi Nymanin kieli tavoittaa täydellisesti nämä ristiriidat. Kertojan kieli on samaan aikaan lakoninen ja pälyilevä: peilaaminen ja vertailu muihin on milloin kateellista, milloin kaunaista, milloin voitonriemuista – silloin kun se ei ole noita kaikkia samaan aikaan. Häpeärauha kätkee arkensa alle pohjavirtauksia, viittauksia toisiin teoksiin ja kaikupohjaa kaikille, jotka ovat tai ovat joskus olleet ihmisiä. Ossi Nyman (s. 1978 Rovaniemellä) on opiskellut kaksi vuotta ammattikoulussa ja viisi vuotta iltalukiossa. Hänen runsaasti keskustelua herättänyt esikoisromaaninsa Röyhkeys (Teos, 2017) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Toinen romaani Patriarkaatti (Teos, 2019) sai myös kiittävän vastaanoton.

Logga in

Information om boken

Författare Nyman, Ossi, kirjoittaja.
Inläsare Loukkola Jaakko
Språk fin
Speltid 10 h 19 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2022 (Helsinki Book Brothers 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 19 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2022]. 351 s. 978-952-363-242-4.
Ämnesord autofiktio eläm ideologiat ihastus ihmissuhteet kateus kaunokirjallisuus koti onnellisuus parisuhde perhe-elämä psyk psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus työttömyys uusperheet
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).