Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Katumuksen kallio

Katumuksen kallio

Katolinen pappi Nicolau ajelehtii kuolleena Dourojoessa, ja rikosetsivä Rui Santos saapuu selvittämään kuolemantapausta. Hyppäsikö padre läheiseltä jyrkänteeltä vai liittyykö kuolemaan rikos? Tutkimuksissa käy ilmi, että papin yksityiselämä oli pahasti ristiriidassa kirkon vaatimusten kanssa, ja ettei hänen uudismielinen suhtautumisensa pappilan asioihin miellyttänyt kaikkia. Sillä välin, kun poliisi penkoo sielunpaimenen menneisyyttä, synkkä tapahtumaketju jatkuu. Portugaliin sijoittuva dekkari vie syvälle ihmismielen saloihin ja yhteisön jäsenten välisiin oikullisiin suhteisiin. Se kuljettaa lukijaa unelmien ja pettymysten, katumuksen ja sovituksen poluilla, joilla Rui Santosin on opittava itsekin omalla tahollaan suunnistamaan. Katolisten pappien salaperäistä maailmaa raottava dekkari punoo taitavasti yhteen modernin portugalilaisen yhteiskunnan ja ikivanhat perinteet. Porvoolaislähtöinen Anu Patrakka on kymmenen Portugalissa viettämänsä vuoden aikana päässyt perehtymään niin portugalilaiseen yhteiskuntaan kuin mentaliteettiin. Hän tarkkailee näkemäänsä ulkopuolisen silmin ja pystyy poimimaan lukijan iloksi pieniä ja erikoisiakin yksityiskohtia. Tätä nykyä hän asuu maatilalla lähellä Portoa. Patrakan aiemmat Rui Santos dekkarit ovat Huomenna sinä kuolet (Myllylahti 2017), Kuolet vain kahdesti (Myllylahti 2018), Syyllisyyden ranta (Into 2019), Totuuden portaat (Into 2020) ja Häpeän aukio (Into 2021). Kirjailijan blogi löytyy osoitteesta normaali-irtiotto.blogspot.com

Logga in

Information om boken

Författare Patrakka, Anu, kirjoittaja.
Inläsare Kamula Toni
Språk fin
Speltid 8 h 18 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Into 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h 18 min)
Serie Rui Santos -sarja, [6
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Into [2022]. 289 s. 978-952-351-827-8.
Ämnesord jännityskirjallisuus katolisuus kaunokirjallisuus kuolemantapaukset löydöt menneisyys papit Porto Portugali psykologinen jännityskirjallisuus rikoskirjallisuus rikostutkijat ristiriidat romaanit roomalaiskatolinen kirkko ruumiit satamakaupungit suomenkielinen kirjallisuus yksityiselämä
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).