Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Vainajat eivät vaikene

Vainajat eivät vaikene

Luuletko tietäväsi, kuka sen teki? On joulukuinen sunnuntai-ilta vuonna 2009, kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa siinä määrin, että hän päättää kutsua apuvoimia paikalle. Kun oikeuslääkäri Viola Kaario seuraavana aamuna suorittaa vainajalle ruumiinavauksen, alkaa olla ilmiselvää, että kyseessä on henkirikos. Karila kollegoineen aloittaa mutkikkaaksi osoittautuvan murhatutkimuksen, jonka aikana selviää, että kuollut nainen oli elänyt uhkaavan Auervaara-hahmon varjossa. Missä tämä lähes näkymättömänä liikkunut aavemies on nyt? Miksi kuolleen naisen asunnossa on tehty outoa remonttia? Entä mitä tarkoittaa roskiksesta löytynyt Tauno Paloa esittävä postikortti? Ennen kuin murhaajan henkilöllisyys selviää, saa Kaario teräspöydälleen avattavaksi toisenkin ruumiin ja useampi huolellisesti haudattu salaisuus näkee päivänvalon. Rainio ja Rautaheimo ovat kirjoittaneet häpeilemättömän nostalgisen murhamysteerin, jonka vankkana pohjana on asiantunteva kuvaus niin poliisin kuin oikeuslääkärin työstä. Cozy crime -lajityyppiä edustavassa dekkarissa nostetaan hattua komisario Palmun Helsingille, nautiskellaan jouluisista tunnelmista – ja jahdataan kasvotonta murhaajaa, joka tuntuu koko ajan olevan yhden synkeän askeleen poliisia edellä. Vainajat eivät vaikene aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortuí non silent -dekkarisarjan.

Logga in

Information om boken

Författare Rainio, Sari, kirjoittaja.
Inläsare Rauvala Tapio
Andra aktörer

Rautaheimo, Juha, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 16 h 58 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (16 h 58 min)
Serie Mortuí non silent, #1
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2021]. 477 s. 978-952-234-855-5.
Ämnesord epäily Helsinki hurmurit hyväksikäyttö kaunokirjallisuus murha naiset naistenmiehet oikeuslääkärit poliisikirjallisuus rikoskirjallisuus rikostutkijat romaanit suomenkielinen kirjallisuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).