Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin

Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin

Tervetuloa matkalle tulevaisuuksiin!Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, sitä voi tutkia. Mutta miten? Alakouluikäisille tarkoitettu tarinallinen tietokirja vie jännittävälle tutkimusmatkalle vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Matkaa varten kirjan päähenkilön Telin on rakennettava mielikuvitusaikakone. Mukana ovat myös Telin vanha, viisas Delfoi-nalle sekä tohelo Musta Joutsen, jonka seurassa tapahtuu aina yllättäviä asioita. Matkan aikana maistetaan ilmasta tehtyä ruokaa, hypätään itseohjaavan robottiauton kyytiin, käydään asteroidille perustetussa kaivoksessa, tutustutaan puhuvaan tekoälyyn sekä ihmetellään aikuisille maksettavaa viikkorahaa. Runsaan kuvituksen ja mukaansa tempaavan tarinan lisäksi kirja sisältää tietoa tulevaisuudesta ja tulevaisuudentutkimuksesta. Tarinan oheen sijoitellut tietoiskut sekä valmiit kysymykset ja pohdintatehtävät tarjoavat tekemistä ja keskusteltavaa koko perheelle.Kirjantekijät Otto Tähkäpää ja Ilpo Rybatzki ovat olleet perustamassa Tulevaisuuskoulua, jonka tarinallisten työpajojen päähenkilönä Teli Tulevaisuus on seikkaillut jo vuodesta 2017. Tulevaisuuskoulu on kansainvälisesti palkittu tulevaisuuskasvatuksen edelläkävijä, jollaista ei ole toteutettu vielä missään muualla maailmassa. Se on ainutlaatuinen konsepti, jossa lapset saavat työkaluja nopeasti muuttuvan tulevaisuuden kohtaamiseen ja oman roolinsa pohtimiseen: mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä ja minkälaisia toimijoita he haluavat maailmassa olla. Tavoitteena on vahvistaa luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen riippumatta siitä, minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Tarinakirjan kanssa samaan aikaan ilmestyy Telin työkirja 1: tulevaisuudentutkimus, joka perehdyttää lapset tulevaisuudentutkimuksen perusteisiin hauskojen tehtävien ja leikkien muodossa. Kirjasarja täydentyy vuonna 2022 kestävää tulevaisuutta ja teknologian tulevaisuutta käsittelevillä työkirjoilla.www.tulevaisuuskoulu.fi

Logga in

Information om boken

Författare Tähkäpää, Otto, kirjoittaja.
Språk fin
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Fysisk beskrivning DaisyTrio 2.02 (tulossa)
Anmärkningar Teksti: Otto Tähkäpää ; kuvitus: Ilpo Rybatzki.
Utgivningsuppgifter [Helsinki], Tammi [2021]. 124 s. 978-952-04-2827-3.
Ämnesord aikakoneet aikamatkat kaunokirjallisuus lastenkirjallisuus romaanit seikkailu suomenkielinen kirjallisuus tehtävät tulevaisuudentutkimus tulevaisuus yhteiskunnallinen muutos