Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Uupumuksesta takaisin elämään

Uupumuksesta takaisin elämään

Uutta virtaa elämään. Moni ponnistelee voimiensa äärirajoilla niin työssään kuin muussakin elämässään ja kokee uupumusta. Uupumus voi aiheuttaa sekä fyysisiä että henkisiä oireita ja johtaa pahimmillaan toimintakyvyn täydelliseen menettämiseen. Elämästä katoaa ilo ja tarkoitus. Psykiatri Juhani Mattila kertoo teoksessaan, mistä uupumus pohjimmiltaan johtuu ja kuinka uupunut voi löytää aidon itsensä ja saada toimintakykynsä takaisin. Pelkkä lepo ja sinänsä hyödylliset elämäntapamuutokset harvoin korjaavat psykofyysistä uupumusta. Keskeistä onnistuneessa toipumisessa on ennen kaikkea kyky suuntautua kohti läheisiä ihmissuhteita, kohti toista ihmistä. Silloin elämä alkaa jälleen tuntua merkitykselliseltä. Juhani Mattila on psykiatrian erikoislääkäri ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ujoudesta, sosiaalisista peloista, masennuksesta ja työuupumuksesta, joista hän julkaissut useita teoksia ja artikkeleita. Edelliset teokset Nöyryytys (2017) sekä Herkkyys ja sosiaaliset pelot (2014).

Logga in

Information om boken

Författare Mattila, Juhani, kirjoittaja.
Inläsare Noroila Fanni
Språk fin
Speltid 7 h 12 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kirjapaja 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 12 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kirjapaja [2021]. 978-952-354-479-6.
Ämnesord ahdistus hoito kognitiiviset taidot minäkuva neurofysiologia oireet oppaat (teokset) psykofysiikka psykoterapia stressi tietoinen läsnäolo toipuminen tunteet työ työkulttuuri työn kuormittavuus unihäiriöt uupumus väsymys
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).