Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Maan nielemät

Maan nielemät

Marja-Sisko Aallon kuudennessa Annette Savolainen -dekkarissa luonto kätkee salaisuudet, uudet ja muinaiset. Kaksi nuorta miestä katoaa; toinen rauhan aikana, toinen sodassa. Vaikka katoamisilla on aikaeroa yli kaksisataa vuotta, on niillä myös jotakin yhteistä: ruumiita ei löydetä, ei sitten niin millään. Poliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen eivät jää ongelman kanssa yksin. Avuksi puuskuttaa pyylevä, omaperäinen ja erityisen omahyväinen pastori Perkiö, joka osaa ristiä kättensä lisäksi myös sukset itse kunkin kanssa. Ensikosketus pastori Perkiöön saadaan Aatun ja Jennin esikoisen kastepappina. Ristiäisidyllin kruunaa mittava maalahjoitus, joka päätyy uudelle tulokkaalle, Erkka Aatunpojalle. Ei kestä kauaa, kun lahjoitus alkaa aiheuttaa harmaita hiuksia Erkan vasta leivotuille vanhemmille, ja hyvään alkuun saatetut kesämökkiunelmat kariutuvat pahan kerran. Asiat sujuvat lopulta niin huonosti, että apuun tarvitaan asianajaja. Siinä vaiheessa vanhemmat eivät vielä arvaakaan, kuinka vaarallisilla vesillä seilaavat. Tuhon siemenet on kylvetty. Itse asiassa ne on kylvetty jo kauan, kauan sitten. Marja-Sisko Aalto osoittaa jälleen kerran kykynsä yhdistää historiaa ja nykyaikaa mestarillisen kutkuttavalla tavalla.

Logga in

Information om boken

Författare Aalto, Marja-Sisko, kirjoittaja.
Inläsare Alander Erja
Språk fin
Speltid 5 h 9 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (5 h 9 min)
Originalverk Kuopio, Icasos [2020]. 208 s. 978-952-68780-8-9.
Ämnesord esitutkinta katoaminen papit perheet poliisikirjallisuus poliisit (ammatit) rikoskirjallisuus romaanit suomenkielinen kirjallisuus vainoaminen
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).