Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Juna 69 : kun elämät suistuivat raiteiltaan

Juna 69 : kun elämät suistuivat raiteiltaan

”Kaikki oli yhtä liekehtivää helvetin tulimerta. Silmänräpäyksessä kaunis luminen peltomaisema oli muuttunut kauhun tantereeksi. Pelto oli täynnä romua, nokea ja mustanharmaata savua.” Sotalapsia kuljettamassa ollut juna törmää keskiyöllä vastaantulevaan matkustajajunaan. Onnettomuudessa kuolee ja loukkaantuu kymmeniä ihmisiä, mutta sotasensuurin vuoksi tapaus pyritään peittämään julkisuudelta. Vuoden 1940 maaliskuussa Iittalan Kalvolassa tapahtunut junaonnettomuus toimii lähtökohtana historialliselle romaanille, joka punoo silminnäkijähaastattelujen ja arkistomateriaalin ympärille värikkään sukutarinan. ""Juna 69"" tempaa mukaansa Helsingin Kallion kaupunginosan tunnelmiin 1900-luvun eri vuosikymmeninä ja näyttää, kuinka kauaskantoiset seuraukset traumaattinen tapahtumaketju voi yhden suvun elämässä saada. Anita Näslindh-Ylispangar on filosofian tohtori, joka on aiemmin kirjoittanut laajasti sosiaali- ja terveysalasta. ""Juna 69"" on hänen esikoisromaaninsa.

Logga in

Information om boken

Författare Näslindh-Ylispangar, Anita, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Språk fin
Speltid 4 h 46 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (4 h 46 min)
Originalverk [Helsinki], Basam Books [2021]. 181 s. 978-952-7337-80-6.
Ämnesord junat kaunokirjallisuus perheet psykologiset romaanit romaanit salailu sensuuri sukupolvet suomenkielinen kirjallisuus suuronnettomuudet todellisuuspohjaiset teokset traumat vaikutukset
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).