Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kohti valintakokeita, Alina

Kohti valintakokeita, Alina

Kohti valintakokeita, Alina kertoo balettitytön unelmista ja tanssimisesta paineiden, ihastuksen ja vihastuksenkin keskellä. 12-vuotias Alina valmistautuu baletin erikoiskoulutuksen valintakokeisiin. Kevätlukukausi tuo kuitenkin tullessaan häiritseviä tekijöitä. Äiti meinaa pilata kaiken, ja kaveri Ronja on vielä oudompi kuin yleensä. Jasperin aika kuluu entistä enemmän oopperalla, eikä Alina tiedä, onko poika enää kiinnostunut hänen seurastaan. Luokkakaveri Valtteri puolestaan on vähän liiankin innostunut. Alina pääsisi kuitenkin tanssimaan pas de deux’n Jasperin kanssa, mutta mitä jos hän ei pystykään siihen? Rooliin tarvitaan sellaista sähäkkyyttä, jota Alinalta puuttuu. Voiko epävarmuudesta päästä eroon, vai murtuvatko haaveet baletin erikoiskoulutuksestakin siihen?Teija Huusko on turkulainen klassisen baletin opettaja. Hän haluaa tarjota baletista kiinnostuneille lapsille ja nuorille innostavaa ja tietoakin sisältävää luettavaa. Alina-kirjasarja on suunnattu ensisijaisesti varhaisnuorille, mutta kiehtoo myös vanhempia lajin ystäviä. Sen ensimmäinen osa Balettia, Alina! ilmestyi 2020.

Logga in

Information om boken

Författare Huusko, Teija, kirjoittaja.
Inläsare Halonen Laura Marleena
Språk fin
Speltid 3 h 22 min
Utgivningsuppgifter Espoo Myllylahti 2021 ([Espoo Texteller 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (3 h 22 min)
Serie Alina-sarja, [2
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Espoo, Myllylahti 2021. s. 978-952-356-186-1.
Ämnesord arkielämä baletti (taidelajit) kaunokirjallisuus koulut (oppilaitokset) nuortenkirjallisuus perheet pääsykokeet romaanit seurustelu suomenkielinen kirjallisuus tanssi tytöt urheilukirjallisuus varhaisnuorten kirjat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).