Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Susien mailla

Susien mailla

Matkakirja uhanalaisen suurpedon reviireille kertoo niin susista kuin susivihastakin.Susikeskustelussa tunteet käyvät kuumina, vaikka äärimmäisen uhanalaisia hukkia on maassamme vain noin kaksisataa. Suojelijoita ja kanta-arviota tekeviä tutkijoita on jopa uhkailtu. Millaista suomalaisilla susireviireillä todellisuudessa on? Onko susien keskelle meneminen vaarallista? Mitä tapahtuu, jos pistää rinkan selkään ja suuntaa reviirin ytimeen?Kirja vie lukijan maastoon ottamaan tilanteesta selvää. Mia Takula laittaa itsensä likoon tietokirjallisuudelle poikkeuksellisella tavalla: hän viettää 150 yötä teltassa kaikkina vuodenaikoina ja liikkuu jalkaisin tai hiihtäen kuudella susialueella saaristosta Venäjän rajalle asti. Susiin liittyvien havaintojen lisäksi Takula huomaa, että rauhallisilla susireviireillä viihtyvät muutkin villieläimet. Ilves mouruaa kiima-aikaan, saukko laskee uomaa pää edellä ja ahma jättää jälkensä lumeen. Töyhtötiaiset tekevät tupatarkastuksen, sillä sammalmatolla ei yleensä näe telttoja. Myös Suomen luonnon nykytila tulee iholle avohakkuineen, turvesoineen ja pirstaleisine suojelualueineen. Takulalla oli lapsena päässään isoisän metsästämästä sudesta tehty hattu. Hän pelkäsi susia ja tarkisti sängynalusen ja vaatehuoneen petojen varalta nukkumaan mennessään. Nyt Takula kuuntelee susien ulvontaa sysimustassa yössä kotoisasti luonnossa teltassa maatessaan ja kokee susireviirit maamme turvallisimmiksi paikoiksi. Teoksessa on myös näyttävä kuvitus niin susien kuin muunkin luonnon osalta.Mia Takula on tietokirjailija, käsikirjoittaja ja dokumentaristi. Hän tuli jo nuorena tunnetuksi ”kettutyttönä” vapautettuaan vuonna 1995 kettuja turkistarhoilta. Takula on perustanut maamme ensimmäisen eläin-oikeuksia ajavan järjestön.

Logga in

Information om boken

Författare Takula, Mia, kirjoittaja, valokuvaaja.
Inläsare Nikander Hannamaija
Andra aktörer

Alanne, Jyri, kartantekijä,

Huhta, Toni, valokuvaaja (ekspressio)

Språk fin
Speltid 9 h 27 min
Utgivningsuppgifter Jyväskylä Docendo 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 27 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Jyväskylä, Docendo [2020]. 978-952-291-847-5.
Ämnesord eläimistön suojelu eläinten käyttäytyminen ihminen-eläinsuhde levinneisyys luontosuhde matkakertomukset pelko petoeläimet retkeily reviirit Suomi susi uhanalaiset eläimet vaellus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).