Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Punakankaan suomalaiset : teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937-1938

Punakankaan suomalaiset : teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937-1938

Krasnyi bor sijaitsee Petroskoista Voznesenjeen vievän tien (P19) varrella muutama kilometri ennen Derevjannojen kylää. Krasnyi borin eli Punakankaan männikkö oli yksi vuosien 1937 ja 1938 joukkoteloituspaikoista. Punakankaan tekee meille muistettavaksi erityisesti se, että siellä teloitettujen ja sinne haudattujen suomalaisten suhteellinen osuus oli kaikkein suurin. Punakankaalla ammuttiin lähes 1 200 ihmistä, suomalaisia heistä oli noin 580. Paikallisia karjalaisia siellä teloitettiin noin 430. Muut suomalaisten joukkoteloituspaikat ovat Sandarmoh Karjalan Karhumäessä, Levassova Pietarin lähellä, Petroskoin lähitienoot sekä Tšeljabinsk. Yhteensä näissä paikoissa lepää useita tuhansia suomalaisia. Käyttäen lähtökohtana petroskoilaisen Juri Dmitrijevin ja muiden tutkijoiden keräämiä tietoja Aimo Ruusunen on etsinyt nimiluetteloissa oleville henkilöille elämäkertoja. Punakankaan suomalaiset kuvaa myös heidän perheidensä vaiheita alkaen syntymästä Suomessa ja päätyen työhön ja toimintaan Neuvostoliitossa. Teos kuvaa parinkymmenen esimerkkitapauksen pohjalta sitä, miten usein työnhakuun perustunut muutto naapurimaahan muutti ihmisten elämän. Aimo Ruusunen on Lappeenrannassa asuva filosofian tohtori. Hän on työskennellyt kirjan aihepiirin parissa toimittajana ja myöhemmin tutkijana 1980-luvun lopulta alkaen.

Logga in

Information om boken

Författare Ruusunen, Aimo, kirjoittaja.
Inläsare Hedman Ari-Matti
Språk fin
Speltid 3 h 45 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (3 h 45 min)
Originalverk [Sastamala], Warelia [2020]. 2., tarkistettu painos 144 s. 978-952-5940-79-4.
Ämnesord henkilöhistoria historia kansalliset vähemmistöt maahanmuutto Neuvosto-Karjala poliittiset vainot siirtolaiset siirtolaisuus suomalaiset teloitetut tuomiot uhrit
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).