Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Mitä en halua tietää : vastauksena George Orwellin vuonna 1946 julkaistuun esseeseen "Miksi kirjoitan"

Mitä en halua tietää : vastauksena George Orwellin vuonna 1946 julkaistuun esseeseen "Miksi kirjoitan"

Tunnetussa esseessään Miksi kirjoitan George Orwell tarkastelee kirjoittamisen syitä poliittisesta, historiallisesta, kirjailijan egon ja estetiikan näkökulmasta. Deborah Levy lähtee liikkeelle samasta pisteestä, mutta on nainen, mikä muuttaa kaiken. Hän tutkailee omaa elämäänsä älyllisen ja tunteikkaan linssin läpi, pohtii lapsuudenkotiaan, isänsä poliittista aktivismia, tyttöjen vähättelyä, äitiyden intohimoa, naisellisuuden vaatimuksia, pakottavaa halua kirjoittaa ja ajatella. Levy kirjoittaa ilmavasti mutta painokkaasti – hienovaraisella otteellaan hän maalaa esiin näkymän kirjoittavan naisen elämään ja onnistuu samalla kuvaamaan myös laajemmin niitä yhteiskunnallisia olosuhteita, jotka muovaavat meitä. Mitä en halua tietää on Levyn omaelämäkerrallisen, kirjoittamista ja naiseutta käsittelevän trilogian ensimmäinen osa. Hän kutsuu teoksiaan eläviksi elämäkerroiksi, koska ”ne eivät ole syntyneet lopun jälkiviisaudessa, vaan keskellä elämän myrskyä”. Deborah Levy on syntynyt Etelä-Afrikassa ja kasvanut Englannissa, missä hän yhä asuu. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novelleja, runoja ja näytelmiä. Hänen romaaninsa Hot Milk ja Swimming Home (suom. Uiden kotiin, 2016) ovat olleet Man Booker -ehdokkaita. Levyä pidetään yhtenä brittikirjallisuuden tärkeimmistä nimistä tällä hetkellä. Alkuteos Things I Don't Want to Know.

Logga in

Information om boken

Författare Levy, Deborah, kirjoittaja.
Inläsare Kosonen Tuija
Andra aktörer

Vanhatalo, Pauliina, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Things I don't want to know
Speltid 3 h 18 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustantamo S&S 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (3 h 18 min)
Serie [Elävät elämäkerrat -sarja, [1
Anmärkningar Trilogian ensimmäinen osa.Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustantamo S&S 2021. 978-951-52-5208-1.
Ämnesord Iso-Britannia kirjailijat kirjailijuus kirjoittaminen muistelmat naiseus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).