Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Ninon : rakkauden mestari

Ninon : rakkauden mestari

Isäänsä kaipaamaan jäänyt lapsi, maailman tunnetuin kurtisaani, luostariin pakotettu vanki, kulttuuripiirien rakastama älykkö, aikansa vahva nainen. Vuonna 1623 köyhään aatelisperheeseen syntynyt Anne de Lenclos, lempinimeltään Ninon, oli tuota kaikkea. Mutta hänen täytyi olla myös intohimoinen ihminen, joka teki epäsovinnaisia valintoja. Ninon – rakkauden mestari kuvittaa ja kertoo, miten kuuliaisesta kahdeksanvuotiaasta pariisilaistytöstä kasvaa koko aateliston ja hovin himoitsema nainen, peloton henkisten ja ruumiillisten nautintojen puolustaja ja arvostettu ystävä. Ninon on myös koskettava kertomus suuresta rakkaudesta, joka voi olla täydellistä vain saavuttamattomana. Rosenbergin kerronta on asiantuntevaa ja aistillista, se herättää eloon 1600-luvun Pariisin. Aateliston tavat, kodit, vaatteet ja ruoat on kuvattu historioitsijan tarkkuudella, ja rakastaminen – sillä rakkautta monissa muodoissaan Ninonin elämään mahtuu – hyökyy kohti lukijaa hävyttömän rohkeana. Uusi historiallisen romaanin taituri on syntynyt. Riikka-Maria Rosenberg (s. 1977) on Helsingissä ja Janakkalassa asuva historioitsija, joka haluaa tuoda historian naiskohtaloita suuren yleisön tietoisuuteen. Hän on työskennellyt Ninon de Lenclos’n ja 1600-luvun pariisittarien parissa yli kymmenen vuoden ajan. Aiheesta on syntynyt muun muassa tohtorin väitöskirja sekä Ulla Tuomarlan kanssa toimitettu tietokirja Markiisitar de Sévignén kirjeet 1648–1696 (Teos, 2020).

Logga in

Information om boken

Författare Rosenberg, Riikka-Maria, kirjoittaja.
Inläsare Korolainen Crevier Anna
Språk fin
Speltid 12 h 11 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (12 h 11 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos 2021. 978-952-363-124-3.
Ämnesord aikuistuminen hedonismi historialliset romaanit kaunokirjallisuus kurtisaanit köyhyys lapsuus luostarit maanpako Pariisi Ranska romaanit suomenkielinen kirjallisuus yläluokka
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).