Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

13 pyöveliä : päätöntä menoa 1600-luvun Turussa

13 pyöveliä : päätöntä menoa 1600-luvun Turussa

Veli Pekka Toropaisen teos valottaa turkulaista elämänmenoa kolmentoista pyövelin kautta heidän kertoessaan työtehtävistään ja elämästään. Näiden lisäksi teoksessa on 39 tuomitun tarinat. Tuomionsa ovat aikoinaan saaneet niin humalaiset rellestäjät, kelvottomat papit kuin petolliset puolisot sekä itsensä surmaajat ja lapsensa murhaajat. Tuomioihin johtaneiden tekojen taustat tulevat hyvin ilmi, sillä oikeudessa kuultiin lukemattomia todistajia, jotka kuvailivat tapahtumia tarkasti tai kuulopuheiden perusteella. Kaupungissa asuttiin tiiviisti ja rikoksille löytyi yleensä runsaasti todistajia, sillä tavallisuudesta poikkeavat äänet saivat ihmiset valppaiksi.Laajojen todistajakertomusten kautta aukeaa mielenkiintoinen ikkuna kaupunkiyhteisön jokapäiväiseen elämään. Tapahtumat ovat monipolvisia ja meno on välillä aika päätöntä. Teoksen kirjoittaja Veli Pekka Toropainen (FT) on aiemmin kirjoittanut suuren suosion saaneen 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista -teoksen ja nyt saman aikakauden elämää tarkastellaan pyöveleiden toiminnan kautta. Mestauskertomusten lisäksi teoksessa on 39 tuomitun tarinat. Nämä kaikki perustuvat osittain sanatarkasti 1600-luvun oikeuspöytäkirjoihin.

Logga in

Information om boken

Författare Toropainen, Veli Pekka, kirjoittaja.
Inläsare Rauvala Tapio
Språk fin
Speltid 10 h 49 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 49 min)
Serie Turun museokeskuksen julkaisuja, 86
Anmärkningar Pyövelien ja 39 tuomitun henkilökuvien lähteenä on käytetty 1600-luvun oikeuspöytäkirjoja.
Originalverk [Turku], Turun museokeskus 2020. 285 s. 978-951-595-216-5.
Ämnesord henkilökuvat historia kaupunkihistoria kaupunkiväestö kuolemanrangaistus paikallishistoriat rangaistukset rikkomukset rikoksentekijät rikokset sosiaalinen kontrolli teloittajat teloitus tuomiot tuomiovalta Turku turkulaiset
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).