Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Papan kanssa kahvilla

Papan kanssa kahvilla

Suomen suosikkipappa saa koko kansan kyyneliin. Yksi Karjalan viimeisistä evakoista kertoo lapsenlapselleen kauan vaietusta tuskasta. Pappa jutustelee myös heinätöistä, kosiomatkasta ja ajatuksistaan nykymusiikista. Kaksikko herättää eloon tarinoita, jotka saavat lukijan pohtimaan omia isovanhempiaan. Lotan ja papan erottaa kuusi vuosikymmentä. Pappa lähti pienenä poikana Karjalasta evakkoon, vietti lapsuutensa heinäpelloilla ja nykyään kuuntelee joka lauantaiaamu Radio Suomen Onnen säveltä. Lotta kyselee menneistä ajoista, ja pappa muistaa Karjalankin kultaiset puolet. Papan asenne on aina se, että sadehan se vain kastelee marjapensaat! Heidän hauskat ja samalla koskettavat keskustelunsa osoittavat, että eroavaisuuksista huolimatta nuori ja vanha voivat kohdata tarinan ja laulun merkeissä. Lotta-Sofia Saahko (FM) on monipuolinen taitaja, jolla on pitkä kokemus sekä musiikkiteatterilavoilta että YouTubesta, ja joka on kirjoittanut runoja pienestä pitäen. Hän on opiskellut ja työskennellyt koko elämänsä ulkomailla, ja siksi suomalaiset ja karjalaiset juurensa ovat hänelle tärkeitä. Kotimaan tukipisteenä on aina ollut Valkeakosken pappala, ja papasta ja Lotasta on tullut toimiva tiimi.

Logga in

Information om boken

Författare Saahko, Lotta-Sofia, kirjoittaja. haastattelija.
Inläsare Paananen, Tanja
Språk fin
Speltid 9 h 1 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 1 min)
Utgivningsuppgifter Helsinki, Tammi [2020]. 978-952-04-2661-3.
Ämnesord elämäkerrat henkilöhistoria karjalaiset karjalaisuus kokemukset perheet siirtoväki väestönsiirrot