Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kielletyt leikit : tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948

Kielletyt leikit : tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948

Joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli rikos. Tavallisista huvittelunhaluisista ihmisistä tehtiin rikollisia, joita sakotettiin ja jopa passitettiin vankilaan. Sotaa käyvän maan poliisi ja oikeuslaitos jahtasivat kaupungeissa ja maaseudulla tanssikiellon rikkojia. Kaksi tanssijaa menetti henkensä ratsioissa, ja arviolta viittätoista tuhatta suomalaista – etenkin nuoria naisia – rangaistiin tanssimisesta. Morsiusparikin tuomittiin omissa häissään tanssimisesta. Elokuvia sai katsella, puhetilaisuuksia pitää, jopa juoda alkoholia – mutta mikä tanssista teki niin vaarallisen, että se oli kiellettävä? Maailman mittakaavassakin poikkeuksellinen tanssikielto oli seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tanssin vastustamisesta. Kielletyt leikit arvioi ensimmäistä kertaa laajasti tanssikiellon syitä ja seurauksia. Tanssiminen oli polttopiste, joka yhdisti niin nuoriso- ja työväenliikkeen kamppailun uusista jäsenistä, käsityksen isänmaallisuudesta kuin sen, kenellä on valta päättää naisen kehosta. Tanssikiellon historia on tunteiden historiaa. Seuraukset kantoivat pitkälle sodanjälkeiseen aikaan – aina lavatanssien kultakauteen saakka.FT, Suomen historian dosentti Marko Tikka ja FT SeijaLeena Nevala ovat historiantutkijoita Tampereen yliopistossa. He ovat perehtyneet monipuolisesti 1900-luvun alkukymmenten suomalaisen elämänmenon historiaan.

Logga in

Information om boken

Författare Tikka, Marko, kirjoittaja.
Inläsare Jaakola Antti
Andra aktörer

Nevala, Seija-Leena, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 7 h 42 min
Utgivningsuppgifter Jyväskylä Atena 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 42 min)
Anmärkningar Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2020.Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk [Jyväskylä], Atena [2020]. 978-952-300-613-3.
Ämnesord asenteet hist historia huvit huvitilaisuudet julkinen keskustelu kiellot koti kulttuurihistoria käsitykset moraali rajoitukset rangaistukset ravintolat seuratanssi sosi sosiaalinen kontrolli sosiaaliset normit sota-aika sukupuolimoraali Suomi tanssi
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).