Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Valtakunta

Valtakunta

Kun veriside muuttuu vihaksi. Royn pitkään poissa ollut pikkuveli Carl palaa pieneen kotikyläänsä morsian mukanaan. Ja kun Carl saapuu, on rauha mennyttä, ja veljekset jälleen yhdessä. Os on kuoleva pikkupaikka, jonka ainoa valtti on huikeat maisemat. Siellä Opgardin veljeksistä vanhempi, Roy, työskentelee huoltoaseman johtajana. Elämä vaikuttaa melko rauhalliselta, kunnes paikalle saapuu pikkuveli Carl, joka haluaa rakennuttaa kylään hienon hotellin joukkorahoituksen turvin, mutta tarvitsee lainan myös paikalliselta kiholta. Vuoristoisella kylätiellä on mutka, neulansilmä, josta huono-onninen voi suistua rotkoon. Huono onni on kohdannut myös veljesten vanhempia, ja mutkia on ollut ihmissuhteissakin. Mustasukkaisuuteen on aitoa aihetta. Pienten ja suurten petosten jäljet ovat pitkiä kuin jarrutusjäljet ennen neulansilmää ja yhteistä niille on myös se, että kaikki päättyy kuilun pohjalle. Norjalainen Jo Nesbø on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista, joka tunnetaan erityisesti kymmeniä miljoonia teoksia myyneestä Harry Hole -sarjastaan. Nesbøn kirjoihin ovat ihastuneet niin kriitikot kuin tavalliset lukijat – tarinat vievät mukanaan ja tarjoavat runsaasti yllätyksiä.

Logga in

Information om boken

Författare Nesbø, Jo, kirjoittaja.
Inläsare Mäkynen Timo
Andra aktörer

Menna, Outi, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Kongeriket
Speltid 19 h 27 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (19 h 27 min)
Originalverk Helsinki, Johnny Kniga [2020]. 978-951-0-45303-2.
Ämnesord kaunokirjallisuus kylät käännökset lapsuus Norja norjankielinen kirjallisuus perhesalaisuudet perhesuhteet psykologinen jännityskirjallisuus romaanit selvittämättömät onnettomuudet sisarusrakkaus veljet vuoristot
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).