Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Balettia, Alina!

Balettia, Alina!

Uuden kirjasarjan avausteos Balettia, Alina! kertoo monipuolisesti ja asiantunte-vasti baletin kiehtovasta maailmasta. Mukaan mahtuu myös tavallisen koululaisen tavallista elämää, jota Alina ei muista aina arvostaa.12-vuotias Alina haaveilee balettitanssijan elämästä. Uusi lukukausi alkaa uuden tiukan baletinopettajan kanssa, mikä jännittää ja turhauttaa. Tuntuu kuin opettaja ei huomaisi häntä lainkaan. Vanhemmat eivät ymmärrä, miten vakavaa tämä on. Paras ystävä Venla lopettaa baletin harrastamisen, joten hänestäkään ei saa enää tukea kuten ennen. Ryhmään on tullut uuden opettajan lisäksi myös kaksi uutta tyttöä. Toinen herättää Alinassa ikävää kateutta ja toinen puolestaan huolta. Ryhmässä aloittaa myös valloittava uusi poika Jasper, johon Alina ihastuu muiden tyttöjen tavoin. Joku tytöistä pääsee tanssimaan Jasperin kanssa pääroolia joulun Lumikuningatar-näytökseen. Alina on ujo ja epävarma, mutta hänen unelmansa ovat suuret. Hän on valmis tekemään kaikkensa niiden saavuttamiseksi.Teija Huusko on turkulainen klassisen baletin opettaja. Hän haluaa tarjota baletista kiinnostuneille lapsille ja nuorille innostavaa ja tietoakin sisältävää luettavaa. Balettia, Alina! aloittaa kirjasarjan, joka on suunnattu ensisijaisesti varhaisnuorille, mutta kiehtoo myös vanhempia lajin ystäviä.

Logga in

Information om boken

Författare Huusko, Teija, kirjoittaja.
Inläsare Halonen Laura Marleena
Språk fin
Speltid 3 h 36 min
Utgivningsuppgifter Espoo Myllylahti 2020 (Helsinki Texteller 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (3 h 36 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Espoo, Myllylahti Oy 2020. 159 s. 978-952-356-079-6.
Ämnesord baletti (taidelajit) harrastukset ihastus kaunokirjallisuus koulunkäynti lastenkirjallisuus nuortenkirjallisuus romaanit suomenkielinen kirjallisuus tanssi tytöt unelmat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).