Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Viimeisellä rajalla

Viimeisellä rajalla

Viimeisellä rajalla on voimakas ja mieleenpainuva romaani nuoresta naisesta nykypäivän Virossa. Eletään uuden itsenäisyyden aikaa neuvostoajan jälkeen, ja myös Tiiu palaa halusta ottaa elämän omiin käsiinsä. Tiiu rakastuu ja lähtee varakkaan miesystävänsä kanssa matkalle kohti Saksaa, Berliiniä. Valinta on kuitenkin kohtalokas: nuori nainen huijataan epätoivossaan prostituoiduksi. Vähitellen Tiiu käsittää ajautuneensa viimeiselle rajalle, josta paluuta entiseen ei enää ole. Eeva Park kerii Tiiun tarinan auki psykologisen trillerin keinoin ja rakentaa sitä harkituin välähdyksin. Muistojen ja takaumien avulla hän kuljettaa lukijan Tiiun lapsuuteen ja nuoruuteen neuvostovallan aikana. Sen rinnalla näyttäytyy yhtä räikeässä valossa nyky-Viro yhteiskunnallisine epäkohtineen. Eeva Park (s. 1950) on tunnettu virolainen kirjailija, joka ei kaihda vaikeita aiheita. Hänen tuotantonsa sisältää runoja, näytelmiä, lyhytkertomuksia ja romaaneja. Viimeisellä rajalla on ensimmäinen Parkilta suomennettu romaani. Virossa sille myönnettiin Eduard Vilden kirjallisuuspalkinto vuonna 2004. Teos oli myös saksalaisen Brücke Berlin -palkinnon ehdokkaana. Kiitetty romaani on käännetty ruotsiksi, norjaksi ja saksaksi.

Logga in

Information om boken

Författare Park, Eeva, kirjoittaja.
Inläsare Asunta Anna
Andra aktörer

Immanen, Sanna, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Lõks lõpmatuses
Speltid 7 h 30 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Into 2019 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 30 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Into [2019]. 978-952-351-110-1.
Ämnesord ihmiskauppa kaunokirjallisuus käännökset naiset petos prostituutio psykologinen jännityskirjallisuus romaanit Tallinna Viro vironkielinen kirjallisuus yhteiskunnalliset romaanit yhteiskuntakritiikki
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).