Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tuulen alla

Tuulen alla

Sanni on yli yhdeksänkymmenen ja asuu palvelutalossa. Hän on ikäisekseen aika pirtsakka, vaikka päässä tuppaakin toisinaan vähän vippaamaan. Hänellä on mietittyjä mielipiteitä niin palvelutalon oloista kuin hoitajista ja vapaaehtoisistakin, jotka käyvät pikimmiten katsomassa hänen peräänsä. Sanni tyhjentää kaap-pejaan ja komeroitaan, tekee kuolinsiivousta, mutta sängyn alla hänellä on laatikko, jonka kyljessä lukee Absolut Vodka ja josta hän ei luovu. Laatikossa on keltaisia yliopiston almanakkoja kymmenien vuosien ajalta. Niitä Sanni käy vuosi kerrallaan läpi, ja samalla muistot kulkevat nuoruuteen ja aikuisuuteen. Tulevat mieleen aviomies joka teki lapsen toiselle naiselle ja häipyi aika ajoin omille teilleen, oma lapsettomuus, työ pientenlastenkodissa ja kaupungin konttorissa, ulkohuussi, hupenevat polttopuut, epämusikaalisen miehen trumpetti.Irja Sinivaara kertoo hellästi ja valloittavasti vanhan naisen edesottamuksista ja arjen filosofiasta. Sannin hyppelehtivistä ajatuksista ja muistoista syntyy eheä kuva eletystä elämästä murheineen ja kullanhohtoisine hetkineen.

Logga in

Information om boken

Författare Sinivaara, Irja, kirjoittaja.
Inläsare Ström Maija-Liisa
Språk fin
Speltid 7 h 39 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 39 min)
Originalverk Hämeenlinna, Karisto Oy [2019]. 978-951-23-6631-6.
Ämnesord arkielämä avioliitto elämänkaari kaunokirjallisuus muistot naiset palvelutalot psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus vanhukset vanhusten asema
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).