Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Laiton lapsi : värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Laiton lapsi : värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa. Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan xhosa-äidin lapseksi. Hänen syntymävuonnaan 1984 rotujen sekoittamisesta saattoi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Käytännössä Noah eli 5-vuotiaaksi sisätiloissa, ettei häntä vietäisi vanhemmiltaan. Laiton lapsi kertoo humoristisen rehellisesti vallattomasta pojasta, josta kasvaa rauhaton nuori mies. Kirja on myös Noahin rakastava kuvaus pelottomasta, kapinallisesta ja uskonnollisesta äidistään. Juuri äiti pelastaa lapsensa murhayritykseltä paiskaamalla hänet ulos liikkuvasta pikkubussista. Juuri äiti opettaa tulevalle komediatähdelle, miten vaikeudet voitetaan huumorilla. Ja juuri äiti päättäväisesti pelastaa lapsensa siitä köyhyyden, väkivallan ja hyväksikäytön noidankehästä, joka uhkaa heidän molempien henkeä. Noah kertoo elämästään taitavan stand up -koomikon keinoin: kirkkaan rehellisesti ja saaden lukijan yhtä aikaa sekä itkemään että nauramaan. Trevor Noah (s. 1984) on koomikko, näyttelijä, tuottaja ja huippusuosittu The Daily Show’n juontaja. Laiton lapsi on ollut ilmestymisestään asti New York Timesin bestseller-listalla, ja vuonna 2018 Time nosti Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Alkuteos Born a Crime.

Logga in

Information om boken

Författare Noah, Trevor, kirjoittaja.
Inläsare Niemi Markus
Andra aktörer

Iso-Markku, Jaana, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Born a crime
Speltid 9 h 16 min
Utgivningsuppgifter Jyväskylä Atena 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 16 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Jyväskylä, Atena Kustannus Oy 2020. 978-952-300-658-4.
Ämnesord aikuistuminen apartheid elämäkerrat Etelä-Afrikka koomikot köyhyys nuoruus rasismi rotusyrjintä stand up -komiikka
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).