Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Sokkeli : romaani : kaksi ja puoli epookkia erään Einari Karttusen elämästä

Sokkeli : romaani : kaksi ja puoli epookkia erään Einari Karttusen elämästä

Romaani rakkaudesta ja sodan julmuudesta”Ihminen on eläinkunnan ainoa lajitovereitaan lahtaava peto. Mutta rauhantilassa, vahingoitettunakin, tuo peto on valmis kamppailemaan lajinsa jatkuvuuden puolesta ja rakentamaan kivijalkaa sen asuinsijan perustaksi.”Kun jatkosodan viimeisenä keväänä 19-vuotias Einari Karttunen löytää elämänsä naisen, hänen ikäluokkansa kutsutaan rintamalle. Einari joutuu pahimpaan paikkaan ja kuin ihmeen kaupalla selviää hengissä. Hänelle myönnetään Mannerheim-ristin ritarin arvonimi, mutta tunnustukset eivät korvaa taisteluissa vaurioitunutta mieltä. Rauhan palattua on luotava uudet perustukset elämälle kaupungissa, missä mikään ei ole, kuten ennen.Kaiho Nieminen (s. 1941) on ollut vapaana kirjailijana vuodesta 1972 lähtien ja Sokkeli on jo hänen 19. romaaninsa. Kirjailijana hän liikkuu luontevasti eri vuosisadoilla ja kuvaa inhimillisellä tarkkuudella ja sympatialla sinnikkäitä pieneläjiä, yhteiskunnan pudokkaita ja onnekkaita veijareita.

Logga in

Information om boken

Författare Nieminen, Kaiho, kirjoittaja.
Inläsare Hedman Ari-Matti
Språk fin
Speltid 7 h 5 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2020 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 5 min)
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2019]. 978-951-0-44235-7.
Ämnesord elämänkaari haastattelut ihastus kaunokirjallisuus kehitysromaanit kutsunnat liikekannallepano lääkärinlausunnot miehet nuoruus psykologiset romaanit romaanit sisäkertomukset sota (toiminta) sotakirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus traumat urhoollisuus
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).