Kirjailija Terhi Rannelan äiti kuoli tammikuussa 2016 täysin odottamatta. Samana aamuna, kun sain viestin isäni kuolemasta maaliskuussa 2011, ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjaa ja kirjoitin muistikirjan täyteen lyhyessä ajassa. Makasin sohvalla kasvot punaisiksi turvonneina ja kirjoitin nuhjuisessa kylpytakissani. Tähtitaivas loisti pakkasenkirkkaana. Kaija Koo lauloi: 'Isä koskaan kertonut ei, että vuodet menneet häneltä voimia vei.' Kun äiti kuoli viittä vuotta myöhemmin, minusta tuli mykkä. Kirjaimet, jotka olivat elämäni rankimpina aikoina aina pitäneet minut pinnan yläpuolella, katosivat. idin kuolemaa seuraavana aamuna minun oli viimeisteltävä romaanini painokuntoon ja sormet vapisten tein sen, mutta päiväkirjani sivut, ne kaikkein tärkeimmät, jäivät tyhjiksi pitkäksi aikaa. Kirjoittaminen tuntui teeskentelyltä, pelastavan narun heittämiseltä avannon reunalle, kun avuntarvitsija jo kellui jään alla hukkuneena. Radiossa Johanna Kurkela lauloi 'sydämessä veitset kääntyy' ja tunsin milli milliltä niiden liikkeen. Kuoleman kokemus tuntui väkivaltaiselta. Minut oli pahoinpidelty. iti - Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen on koskettava teos surusta ja luopumisesta. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan Rannela peilaa tuntemuksiaan uusimpaan surututkimukseen ja vaihtaa ajatuksia muun muassa Eeva Kilven, Simone de Beauvoirin, Joan Didionin ja Claes Anderssonin teosten kanssa. Hän tarkastelee surun käsitettä sekä läheltä että etäältä ja pohtii, miksi juuri runous on se kirjallisuudenlaji, joka vaikeimmalla hetkellä lohduttaa kaikkein eniten. Terhi Rannela (s. 1980) on monilajinen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu parikymmentä teosta. Hänen historialliset romaaninsa Punaisten kyynelten talo, Frau ja Kiivaat ovat löytäneet lukijansa.