Porstuan ovi käy ja isä tulee keittiöön. Näen piilopaikastani keittiön pöydän alta isän harmaat pussihousut ja villasukat sekä äidin ruutuesiliinan helman.Äidin kimeä huuto täyttää keittiön.– Oon kyllästynyt tähän kaikkeen! Olis tullu noita kakaroitakin edes yks kerrallansa. Tuo likka, se on kaiken pahan alku ja juuri. Kyllä ihmiselle on risti annettu.Sitten kuuluu isän tukahtunut ääni:– Olis ollu paree, että likka olis kuallu heti syntymäs. Ei tarvittis täälä kärsiä.Suomi toipuu vielä sodasta, kun isokyröläinen maatilan emäntä Hilkka Jouppila synnyttää 10. kesäkuuta vuonna 1951 neloset: tytön ja kolme poikaa. Hämmästynyt isä Eino Jouppila on kotona kaivamassa ojaa pellon reunassa saadessaan tiedon, että yhden vauvan sijasta perhe onkin kasvanut neljällä lapsella. Hätäkasteessa vauvat saavat nimikseen Helena, Martti, Erkki ja Jorma.Tieto perhetapahtumasta leviää koko maahan ennätysajassa. Seinäjoen kauppalan synnytyssairaalaan tulvii kukkalähetyksiä ja onnittelusähkeitä. Lehtivalokuvaaja pääsee kuvaamaan neloset lasin takaa ennen kuin tuore äiti tai isä ovat nähneet lapsistaan vilaustakaan. Helenan, Martin, Erkin ja Jorman kehitystä seurataan lehtijutuissa ja radiossa. Jouppilan nelosista tulee jälleenrakennuksen symboli, mutta myös lääketieteellinen ihme. He ovat ensimmäiset suomalaiset nelosvauvat, jotka jäävät eloon.Lehtikuvien hymyjen ja perheonnen taustalla kehittyy kuitenkin myös vaivihkaa traagisia juonteita. Tunnelma Isonkyrön-kodissa muuttuu tukahdutetuksi peloksi, josta ei ulkopuolisille puhuta.Neloset – Jouppilan sisarusten tarina kertoo vaietun ja omakohtaisen tarinan sisarusten kokemuksista. Se muistuttaa esimerkillään, kuinka suuren harppauksen lastensuojelutyö ja lasten oikeudet ovat ottaneet 1950-luvulta tähän päivään.Helena Jouppila (s. 1951) on yksi Jouppilan nelosista. Hän ehti työskennellä seitsemän vuotta lastensuojelun avohuollossa ja 27 vuotta perheneuvolassa. Helena on nykyään eläkkeellä ja muutti