Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Uula-Antin tekohampaat : kalatehdasromaani

Uula-Antin tekohampaat : kalatehdasromaani

Romaani suomalaisten kalatehdastyöläisten elämästä ja työstä Båtsfjordissa, Pohjois-Norjassa 1986-1997. Kajaanilainen Leena lähtee ensimmäisen kerran kalatehtaalle töihin kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Eletään kalateollisuuden kukoistuksen aikaa. Pohjois-Norjan huikeissa vuonomaisemissa eletään kuin viimeistä päivää, raskas työ vaatii myös rankat huvit. Leena tutustuu värikkääseen suomalaisjoukkoon: Uula-Anttiin, jonka tekohampaat ovat jatkuvasti kadoksissa, muukalaislegioonalaiseen Jack Kolibriin sekä villin pohjoisen legendaksi kutsuttuun Mörö-Mariin. Romaanissa seikkailevat myös Enkelipoika, Imppu ja Mauno, joiden kohtaloiden kautta romaani kuvaa koskettavasti kalatehdaselämän toista puolta; yksitoikkoista työtä, kaamosajan synkkyyttä ja elämän kovuutta.Mutta mikä lopulta vetää Turussa opiskelevaa Leenaa aina uudestaan pohjoisen yöttömään yöhön kalatehtaalle töihin? Tuula Väisänen (s. 1964) on syntynyt Kajaanissa ja asuu Sinetässä. Teatteriohjaaja, käsikirjoittaja. Hän on toiminut mm kaupunkitapahtumien ohjaajana Turussa 1997-2006, sekä Lapissa sana- ja esittävien taiteiden läänintaiteilijana 2007–2011. Väisäsen ohjaama monologiesitys Helene oli Tampereen teatterikesän pääohjelmistossa 2015. Hän on dramatisoinut ja kirjoittanut lukuisia näytelmiä ja lehtiartikkeleita. Esikoisromaani Ida julkaistiin 2017.

Logga in

Information om boken

Författare Väisänen, Tuula, kirjoittaja.
Inläsare Tani Anni
Språk fin
Speltid 6 h 33 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 33 min)
Originalverk Kemi, Atrain&Nord [2019]. 239 s. 978-952-315-487-2.
Ämnesord kaunokirjallisuus kesätyö Pohjois-Norja psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus tehtaat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).